maanantai 31. joulukuuta 2012

Hobitin viemää

Kun Hobbitti leffa sai ensi-iltanssa ei kauvaakaan mennyt kun kaverini kanssa marsimme sen katsomaan, koska Lord of the Rings leffat on juonnelisesti todella hyviä koska J.R.R Tolkien on mielikuvituksellinen herra joka loi itse kokonaisen fantasia maailman kielineen ja päivineen. Tyttöystäväni luonna katsottiin Lord of the rings kaksi tornia leffa jolloin ja silloin tuumaillin siinä katsoessa että elokuvastahan voissi cossia jotain hahmoa, mutta varsinainen "Hobbitti" kuume iski Hobbitti leffan jälkeen kiitos ihanan Bilbon näyteliän Martin Freemanin. En voi kun ihaillan tämän näyteliä työttä miten lystikäästi näyteli nuorta Bilbo Bagginsiä.

Heti joulun jälkeen kun sain vähäsen rahaan marsin kangas kauppaan ostamaan Lord of the Rings cossiin kaapu kangasta. No Joensuun eurokankaassa oli loppunut juuri täydelinen kangas kaapuun ja melkein raivostuin kun myyjä sanoi "Kangasta meni todella paljon kun ihmiset osti Hobbitti leffan ensi-iltaa varten kaapuihin murr! muistan mitenkä paljon raivosinkaan mielessäni! silloin vain toivoin että jos olisi oikeasti hobbiteja olemassa ja vastaan tulisi sellainen niin hirtäisin sen heti! mutta nytkun miettin onneksi niitä ei ole olemassa (vaikka toivonkin olevani hobbitti) muuten olisi tuonna päivänä kadulle olisi ilmestynyt hobbitti ruumiskasoja.

No tästä alkoi sitten eri netti sivunjen selaillu minkä lainen LOTR leffassa Peregrin Tookin kaapu onkaan. Ajatelin tehdä sen kaavun minkä sormustenritarit saivat metsässä asustavien haltioiden luolta (anteeks kun en muista mikä oli paikan nimi tai jotain.) Peregrin eli Pippin on suosikki LOTR hahmoista, koska se on vähän hölmö niin kun minä. ja itse elkuvassa Billy Boyd tähdittää pippinin roolin Lord of the rings leffoissa. (aah~ Scotti näyteliä ja Billyn Scotti aksentti ja laulu taidot on uskomattomat!) video => Lopussa.

Eka kysymys joka tuli kun katsoin kuvia netissä? mitenkä tollainen linja on tossa kaavussa? ja mitenkä sellaisen saapi tehtyä? No ei siinä muuta kun piti pohtia monta tuntia mitenkä sellaset kaavat saataissi tehtyä taka osahan kaavussa on tälläinen.


Hyvin laskeuttuva/laineikas? kuvan perusteella? ei mitenkään perinteisen supersankari punanaamio viitan kaltainen? niin ku tälläinen joka ei ole minkään punanaamion vai ihan perinteisen kaavun kaavoilla tehty. Ei ainakaan ole tälläinen? ei ainakaan tälläisillä kaavoilla saa samanlaista aikaan. Mitenkä tein Teutonic Preussin viitan.

Samoin mistä huppu kiinittyy pippinin kaavussa ei ole ryppyjä? mitenkä tälläinen on saatu aikaan? sitten kun Pippinin kaapua tutkii tarkemmin ettei siinä ole saumaa? eli koko kaapu muodostuu yhdestä osasta. Rupesin mietimään paljonka kangasta taevitsen suunilleen? noin 113cm on viitan pituus jalkoihin (itse olen 168cm pitkä) Kun pippinillä ei näyttä olevan kaapu maassa raahautuvaa sortia. ja huppun pituus on noin puoleen väliin selkään. Tollainen ei ihan terävä huppu? hiipa huppu kummiskaan ole ,vaan tolanen loiva viirimäinen huppu.Pakko myöntää melkein rupesin tekemään kaapuni niin kun tuon ruskeen tyylisesti mutta onneksi keksin mitenkä saadaan luottua juuri elokuvassa oleva kaapu. Niinpä nytten neuvon teille tällä kuvan avulla mitenkä saat leffa maisen hobbitin kaavun tehtyä itse! kaava on helpompi kun tollasen ruskeen perinteisen viitan. (voin vain todeta sen kokemuksella!)

Kaunis Paintilla piiretty kuva kaavoista. Ostin kangasta noin 2m 45 cm ja kankaan leveys oli 160cm. eri tavalista levempää kangasta. Kaavun kangashan on villaa, mutta oma kankaani on ville sakoitetta en tarkalleen muista mutta villaa siinä on.

1. kuva on itse kaavun kaava. Puoli ympyrä jonka säde on sen pituinen minkä pituisen kaavusta haluaa esim. minä Pippin cossiin haluasin noin saumavarojen keran 117cm pituisen. Ympyrä melkein keskellä on pää kolo jonka halkasia oli noin 25cm. Sellainen mikä menee kaulan ympäri , mutta aina kannattaa olla liian pieni ympyrä jos olet epä varma koosta ,koska silloin voit pikku hiljaa leventää aukoa sopivammaksi, jos teet liian ison suoraan niin sitä ei voi enää korjata. Pään ei ole kummiskaan tarkoitus mennä tosta ympyrästä viellä mahtua. Vasta silloin kun leikkaa punasella viivoilla merkittyn pienen kolmion, Silloin ympyrä aukeaa ja saata laitettua viitan kaulasi ympärille ja harteille. Kolmioon ei kannata leikata kovinkaan ISOksi tai liian jyrkäksi. Vaan sellainen keski kokoinen noin 5cm korkeus ja pinta-ala noin 7cm. Kolmion avulla saadaan esim. Pippin/Merry/Sam tai Frodon viitoissa kaltainen pyreähtävä linja niin kuin aikasemmassa Pippin kuvassa näkyy paintilla piiretty punainen viivan muotoinen siis.

2. Huppun kaava. Kun leikkaat huppun niin laitta kangas kaksin kerroin tai jos on mahdolista laitta kaavan punainen viiva linja- taitos kohtaa jolloin saisi aikaan saumattoman huppun (ainakin melkein) Kaksin kerroin kangas että saisit kaksi osaa huppuusi ettei vain tule vain yksi puolikas kokonaisesta huppusta.

Kun olet laikannut palaset niin sinulla pitäissi olla yksi ISO puoli ympyrä ja kaksi huppun osaan! (jolloin sait laitettua kankaan taiteosaan huppun niin yksi osa silloin),



Seuraava askel on ommella huppun palaset yhteen paitsi A. kohtaa ei! ja A kohdassa sinun täytyy mitatta puoliympyrä kappaleen pienen pää ympyrän kehän pituus ja jakaa se /2! jolloin saat A. kohdan pituuden. itselläni se oli jotain 32cm. A. kohta asetettaan sitten huppun pieni ympyrän kohtaa joloin huppun keski sauma on keskellä ympyrää. Tämän saat helposti selville kun taitta puoli ympyrä kappaleen keskeltä jolloin siitä tulee noin puolikas puoliympyrä. (punanen viiva ala kuvassa tarkoittaa taite osaa! ei tarkoita että pitää omella!)

Eli noin miten kuvassa näkyy saat selville huppun sauman asettelu kohdan. Siitä sitten nupineuloilla asetelemalla laitat huppun kiiini ja ompele. ja vola! melkein viita on valmis! sitten enää tarvitsee saumojen huolitelut ja kiinikeiden ompelu mitenkä saat viitan kiini. Huppun reunat kannattaa siksakata tai saumuroida koko viitan reunat. Koska villa kangas purkaantuu ikävästi varsinkin itselläni. niin suosittelen lämpimästi ja oma viitan loppu tulos on tässä näin.

Kaapuni takaa ja näkyy lähempänä kankaan materiaali. huppu derpaa tossa kun ottin sen vaan päästä pois ja käänykä kameta laatu. Kaavun pituuskin tulee kuvassa ilmi.

Peili herderp kuva. viita kunnolla takaa. ja alla olevassa kuvassa on mahtava naama sensuuri ja näkyy IHAN vähän sitä kaunista kaarevaa linjaa mikä ilmeni ekassa pipin kuvassa johonka olin piirtänyt paintila punaisen viivan ja tolla kaavalla sain aikaan saman linjan.

Eikun tekemään Omia HOBBITTI kaapuja EIKUN HOBBITTOIMAAN!

LOTR pippin songs video!

Softiksesta FMA automail.

Miten muka softiksesta saapi tehtyä automailin tai haarniskan? se on helpompaa kun paperimassan käyttö tai jonkun liisterin paperi työstäminen? Softis materiaaliltanssa on hyvin helpo käsiteltävä. Itse aluksi kun perehdyin netissä moniin ohjeissiin missä neuvottiin/opastettiin käytämään softista. Olin silleen lukemisen jälkeen "ei onnistu minulta tollaisen tekeminen!" mutta kun kokeillee niin oppii.
(varoitus! tekstissä ilmenee monia kirjoitus virhettä varoitan!)

 Näytän nytten muutaman (epä. laatu kännykä kuvan.) softiksesta ja muista Automailissa käytämistä materiaaleista. Edwardin automail oli myös minun ensinmäinen softis työ ja ensinmäinen Cosplayhin tuleva haarniska? jos sitä nimitystä voisi edes käyttää. Tekeminen oli todella yllätävän helpoa ja vähän sotkua tuli lukuun ottamatta että spray maalasin oman käteni hopeaksi. Aluksi piti perehtyä Edwardin automail raajaan niin mangan kun anime kuvien perusteella, ennekä pystyin ryhtyä töihin.

(kuvassa 10kpl Softis paketti.)

Mistä Softista saa?

Monissa Askartelu liikeissä myydään softis levyjä. Kotikaupungissa Joensuussa myydään askartelu liikeessa "kätevä kädessä" kahden kokosia softis levyjä, on A4 ja A3. A4 maksaa noin 1,50€ ja kun taas A3 makssaa sen 2,50-80€. Eli hyvin halpa materiaali myös  A3 softis levyn ostaminen on halvempi ratkaissu kun kahden A4 softis levyn ostaminen. 
  Myös softista myydään tiimarissa. Kappale pakettien hinta on noin 0.99€ mutta Softis on hyvin ohutta ja se tekee siitä hyvin helposti muotoiltavan, mutta myös helposti sulavan kun sitä  hellalla lämmittää varovasti käsi varassa. Sitten myös löysin Tiimarista A4 kokosta softista pakettin jossa on 10 eri väristä softis palaa vain 7€ paketin hinta! joka on edullinen katsottuna kpl. hintaan. Ei haittaa jos softis on värillinen. Sen voi aina maalata . 

(kärsinyt Erikeeperi liima purki ja haaranasta paketti.)

Pieniä vinkejä Softiksen käytöstä. (huonosti selitettynä)


1.Jos haarniskassa tai mitä ikinä teet softiskessta on kuvointia jota teet esim toisesta softiksesta niin kannattaa silloin liimata osat jo ennen lämpö käsitelyä tai toisian sanoen TURMION HELLAA! Osat kannattaa liimata ihan perus Erikeeperillä ja antaa kuivua ihan rauhassa noin 2-4 tuntia. riipuu ihan miten paljon liimaa sinä siihen laitat. Koho kuvioinit voi tehdä myös eri tavallakin. jos keksii jonkun toisen konstin

2.Jos teet ranteen ympärille sofrikseta osan esim. Minun automailin käsivarsi osan niin ennen liimaamista lämmitä osa muodolle! niin helpottaa todella paljon liimaillua.

3.ÄLÄ LÄMMITÄ SOFTISTA KIINI HELLAAN!  muuten se palaa kiini ja siitä ei tule hyviä seuraamuksia! Eli ei missään nimessä softista kiini kuumaan hellaan noin 5-7cm korkeudelta lämmiteleminen käsienvarassa on sopiva, kun softis levystä tulee vähän savua silloin on merki siitä että site voi muotoilla helposti. Otta softis levy pois hellalta ja muotoille pöydällä haluamaan muotoon.! Hellan levy siis täydelle lämmölle! varo käsien poltamista. Kannattaa laittaa Aito! nahka hanskat käteen tai patalapput niin sormet ei pala helposti.



Alla olevissa kuvissa joita on kolme näkyy minun FMA Ed cossin käsi automail valmiina. Siihen meni noin yksi ja puolikas A3 softista ja 5kpl A4 softis palaa. Värillinen softis saadaan peittoon Spraymaalilla hyvin helposti jolloin saadaan metallinen kiilto materiaaliin. Haaranastat toimii vain koristeena ja pitää myös kiini osta toisissaan. Vaikka kaiki osat/kappaleet on liimailtu yhteen erikeeperillä.




Loppu tulos oli tollainen. Ja itse olen todelle ylpeä loppu tuloksesta mutta kännykä kamera pisti metalli sävyn ihan valkoisesksi ja epä metalliseksi. Maalasin käden hopealla Spray maalilla ja samalla onnistuin maalaaman oman käden hopeaksi ja vetäsin henkeeni paljon spray maalia, mutta coplay ilman tuskaa on teeskentelyä. niin on tapana sanoa. .

torstai 27. joulukuuta 2012

Mikä on WheoCos?

Ensimmäinen kysymys mikä tulee varmaan sinun mieleesi on mikä? On tämä blogi? Ja mitä tämä käsittelee? No kerron teille hiukan itsestäni (sivupalkissakin lukee pieni henkilö esitely itsestäni)

Olen tavallinen 18-vuotias opiskelia joka harrastaa arjen/vapaanajan puitteissa Cosplayttä. Anime ja manga piirissä minut kai? Tunnetaan nimeltä Mursu tai sitten WheoWer joka taas on tullut Deviantart tunnuksesta, joka valitettavasti on täyttä sijansaksaa. Noloa myöntää että tein Deviantart tunnukset vain yhden sarjakuvan sivun takia jonka jälkeen rupesin käyttämään sitä. Arkena ja koulussa kaverini tuntee minut Mare nimellä, tämä nimi juontaa juurensa kaverini sekoilemiseen.

Miksi tein tämän blogin? On varmaan seuraava kysymys joka tulee mieleesi. Perinpohjainen tarkoitukseni on antaa vinkkejä cosplay harrastajille ja jakaa niksit ja konstit. Olen kohtalainen cossari en ole viellä edes hyvä ja teen alusta loppuun omat cossini. Ompelu apua en juurikaan ole saanut perheeltä/sukulaisilta eikä ole ammatti ompelin taitoja. Opiskelen nimittäin DÄmDÄmDää!!! Media assariksi ja tavoitteena ja suurena lapsuuden haaveena valmistua ja työllistyä median hurjaan maailmaan ja kusipäisempään ammattiin kun kameramiehksi ja erikoistua siitä monikamera tekniikan osaajaksi.

Nykyisin oma Cosplay harrastus on saanut hyvin paljon esteitä niin vapaan ajan / työt ja oman terveyden tilanitakia. Kun haluaisin tehdä cosseja niin vastaan tulee ongelma nimeltään tuttu ja hyvä ystävä "raha pula! Ja mistä rahat cossin?" Jos toteat saman ongelman omassa cosplay harrastuksessa niin moni cossaaja kärsii siitä. Pienenä vinkkinä suunnittele hyvissä ajoin rahan käyttösi.

itsellä Rahaa kanssa menee perus vapaa-ajan vietämiseen kaverien kanssa juhlimiseen Ja ympäri suomea reisaillen. Ainahan rahaa voi ansaittua vapaa-ajan työllä. Esim. Sukulaisilta saa tai tuttavilta ainakin me/ne cossaajat jotka ovat täysi-ikäisiä. Joillakin taas vanhemmat maksaa.

Tätä blogia kirjottelen silloinkun on aikaa ja koitan tehdä muutamia totorialeja tänne esim. Softiksen käytössä prosessia ennemikseen haarniskoissa. En nyt voi laittaa mitään kuvia tai jotain mitä tänne blogiin postailen jatkossa tänne, ehkä joskus Cosplayn sijasta koulu töitä ja projekteista.

EKAKSI! varoituksen annan siitä ,että blogissani on kielioppivirheittä ja kirjoitusvirheittä todella paljon. Ja nytten opetelen tässä kirjoittamaan ipadillä.

Kiitoksia. Mielen kiinnosta. :) toivomuksia saa esittää jatkossa! Hyvää Uuttta vuotta ja kohta alkaa uusi 2013 cosplay kausi!~ joita pukuja olen jo aloittanut hyvissä ajoin!