lauantai 30. maaliskuuta 2013

Loma haaste

Päätin toisapäivänä aloittaa loma haasteen ja kirjoitelin Deviantartiin blogimerkinnännasiasta joka meni näin.


"Päätin itseni haastaa lomalla cosplay aiheeseen haasteeseen! Eli 3-4 aikaa tehdä cossi. Valikoida, suunitella, ostaa kankaat ja tarvikeet ja tietenkin koota koko puvun! En ajatellut mitään helpoa vaan haastan itseni kunnolla. 

Valikoin  animen,mangan ja sarjakuvien tilalle TV-sarja cossin teon. Miksi näin? Koska tuijotan aivan liikaa hyviä tv-sarjoja tv:stä. Aluksi miettin keskiaikaan sijoituvasta sarjasta kun The Pillars of the Earth (suom. Taivaan pilarit. On kuulkaas hyvä sarja) mutta kukaan ei tunnistaisi. Sitten miettin LOTR:sta Faramiria. Njääh. Ei. Sitten käänsin katseeni HBO:n tuotamaan, mahtavaa, upeaan, ihanaan! Tv-sarjaan kun... GAME OF THRONES!!  Miettin että tekiskö nyt Jon Sonw cossin, mutta kun kesä tulossa niin päädyin Starkeista => Lannistereihin... Lannisterit on ihan kivoja omalla tavallaan, mutta päädyin sitten tehdä nuoren hullun kuninkaan Joffreynin yhden puvuista. 

Eli teen tämän version. [link]

Saatan laittaa wip kuvia blogiini ja cossin etenemisestä juttua. Löysin kankaat jo kaupasta enää vaan pitää lauvantaina mennä ostaa ja sitten tehdä puku la-su ja kruunun vässääminenkin + peruukin leikaaminen lyhyeksi.



Miettin samalla missä coneissa olen Joffreyna. Varmasti Kawaconissa vetämässä coni ohjelmaa siinä, ja animeconin lauvantai illasta... Koska lauvantai pää cossissa en vois olla 
koko päivää..


Uskaltaako kukaan muu haastaa itsesnsä lomalla? Cossien tekoon? ;)

Olen innoisani tästä xD"

No nytten tässä tilanne katsaus cossin etenemisestä.





Se on kruunu... Materiaali mitä käytin : folio! (Paras kaveri), softis, ja saven tapanen massa joka kuivuu huoneen ilmassa. Ei ole savea. Kestävempää muttei niin kestävää. Ei tarvitse uuni! Mutta kuivumisessa kestää noin vuorokausi.



Hiottu ja maalattu King! Joffreynin kruunu.. Enää vaan timantit tohon derpeihin kohtiin.



Grr.. Karvoja.



Perus työ pöytä joka on todella siisti..



Uusi tulokas kotiini~ Pikku poju~ se on noin 2kk vanha ja on se niin söpö ÖwÖ



New hair look...



Joffreynin kankaat. Tosta sitten tulee ihan cossi! Ööh. Ne on violettit eikä punaset!!!




Rtän heteron pöytäliina/sohvan näköisen version teen. Katsotaan minkä lainen tosta tulee xD

tiistai 26. maaliskuuta 2013

Tuli ja Meni

Kuplii tuli ja meni. Pakko sanoa että Tampere kuplii on yksi suosikki coneista, varmaan sen takia ,että ilmainen ja sijaitsee Tampereella jossa asuu läjä tuttuja ihmisiä ja todella hyviä kavereitta ja ystäviä. (ja oma kultani) Valitettavasti tulin kipeäksi, joka ei tullut yllätyksenä koska Hobbitti cossi tähän aikaa vuodesta on todella viisas valinta. Kupliista myöhemmin lisää mutta nytten siiryn puhumaan Frostista ja muista cossi projektien etenemisestä.

no niin mistä aloitaisin. Frosti ei ollut loppujen lopuksi maailman paras coni mikä on itelläni ollut. Kai johtu siitä että sisällä oli aivan liikaa väkeä mutta ilta bileet. me like! Hilluin koko coni aijan aika lailla video kameran kanssa samoin kaverini Mika. Tehtiin kaksi eri coni videotta jotka linkitän tähän.

Tämä video oli Kaarti-laisten kanssa tekemä video.

Kun Mikan keksimä Fiilistely video oli aivan mahtava! ja musiiki kaiken lisäksi teostavapaata, eli ei riko tekiä-oikeus sääntöjä!

Aika lailla nämä videot kertovat melkein kaiken desucon frosbitestä, minkä lainen coni se on! olisin halunut käydä muutamassa luonolla mutta en kerennyt koska video kamera!

Mitä conin jälkeen tapahtui? Aloitin Aconin yhden uuden cossin tekemisen, aloitin projectin propeista. Sen takia koska niihin menee aikaa enemmän kun itse puvun. Niin ainakin itse laskeskelin silloin. Puku on Black Rock Shooteri pelistä yksi kahdeksasta? mikä se sana on? mutta kummiskin yksi niistä. Valoikoin hahmon aika lailla peruukin mukaan. Enää vain puutuu itse puvun kankaat ja ISO proppi. Kuljetus ongelmia varmasti tulee.

Ja Coni suunitelmat meni uusiksi noin 4 viikoa sitten! kun tajusin että olin Desuconin aikaan töissä Kuopiossa. Eli kisa cossini meni tietyllä tavalla turhaan mutta sain ratkaistua ongelmani helposti siirtämällä kisa puvun Animeconiin jonneka tulee liikaa tuttuja! ja toivon että kaverit tulisivat kannustamaan minua kisassa, koska olen aika ujo (ehdotomasti tässä puvussa... huom. kesken viellä!! mutta tällänen WIP kuva.. oh my god! mitä olen tekemässä! toivotavasti tekin mietitte samaa!)


[Poistettu kuva]

naama sensuuri! no tuo kuva on vanha. Peruukia ei ole tossa kuvassa muokattu viellä mutta tällä hetkellä se on ihan 90% valmis! Toinen kenkä aloitettu! ja tänään aloitan yhden kaulakoristeen tekemisen samoin hius koristeen. Nahka pikkuhousuihin on tehtu koristelut. (kiekuroitta..) ja pitäissi enää kiinittää muutama ketuju tuohon vyö osaan. Sitten cossi ois valmis Animeconiin. Kaikista nolointa, miten minä viitin käydä syömässä kaupungissa TÄSSÄ puvussa? onneksi keksin ratkaissun, laittan Fem! Sherlockin takin päälle, niin näytän oudolta hemmolta, parempi kun tolta. Ainiin! kengät pitää viellä maalata! vähäsen! kuviointia vain!

Nytten laitan läjä kuvia mitä olen puuhailut cosplay eteen viime kuukausina.


Päätin tehdä Foliosta ja Grilli tikusta hobbitti piipun! 


josta tuli tälläinen! huom. karki pussi taustalla. En käynyt mammuttimarkinoilta hakemassa karkia halvalla


 Maalanut ja tehnyt laatikoita...

 Kuivattanut laatikoita...
 Pinonut laatikoita ja urakalla. Puutuu 2 laatikoa viellä! niin housut on silleen valmiiit..

Korjanut sarvia. ja tehnyt sarvia. Uusista Solux sarvista ei ole kuvaa.

Leikinyt koulussa maskeerajan meikeillä. ( olen kyllä hyvä ohjaaja kun sählää ihan muuta mitä pitäs.)
Repinyt kädestä ihon irti. Ei vaan maalanut käteeni lihaksiston. Tämäkin tapahtui samana päivänä kun tuo Robo käsikin.¨
 Ohjannut lyhyt elokuvaa. Joku kuva kivasta kohtauksesta. 
Sytyttänyt Studion palamaan taiteen vuoksi!

Shootanut. Ja uudet Solluxin sarvet! ja kaiki kiini pinneillä päässä! koska sarvet on todella kevyet.

tehnyt cossiin koristeen. Ei mennyt kun 3 tuntii muotoilluun, päivä kuivumiseen, 3 tuntii maalamiseen. ja kesken eräinen kuva. Huom. lehden takana hakanneula systeemi. toimii kun rintaneula?

Siinä meni melekin kuukaus. kuukaudessa kerkesin pitää neljä shootia? Tavis shooti iglu festreilla, Harry poter sirius ja remus shootin, Kanaya ja rose shooti (pinkillä mekollani) ja StemStuck 2ollux shootin.

perjantai 22. maaliskuuta 2013

Elämää ei sen enempää

En ole pääsyt kirjoitamaan blogia tämän kuukauden aikana kunnolla kun en omista tietokonetta. Olen  kyllä tehnyt paljon eri cosseja viime aikoinna ja Frostistakin olisi paljon kerrottavaa ja paljon cosplay shooteja pidetty. Cossi suunitelmatkin on mennyt uusiksi kiitos töiden takia. Eli en ole tulossa desuconiin kun olen kuopiossa kuvaamassa Asian X-SM kisoja. Tämä asia kyllä suututtaa kamalan paljon koska aatelin mennä kilpailemaan Lineage puvulla mutta en pääsytkään ja miten paljon rahaa meni itse pukuun. Vaihdoin kisaconin Animeconiin koska yöpyminen on helpoa siellä, kiitoksia ihanille kavereille jotka asuvat siellä! Olen tämän kuukauden ja viime kuukauden ollut tekemässä lyhyt elokuavaa ja saanut sen tehtyä. Ainakin ohjaaja osuuden olen suorittanut. Kuvia en voi laittaa. Harmi. Päätin animeconiin tehdä Black Rock shooter pelistä yhden ihanan hahmon puvun~ ja olen väkerrellyt "luoti lootia" noin 6 kpl. Ja kesken on.


Tänään lähden Tampereelle ja huomenna kuplii~ siellä hyppelen iloisesti puolituisena Peregrin  tookina (valitettavasti hiukseni on hivenen liian tummat) ja tein oharit SPN ryhmälle vain hobbitti cossin takia.

Mutta hengissä ollaan! Lääkärissä pitäs vierailla taas ja saan koiran pennun!!!!!!! Ja sen nimi on Poju... Ja se on söpö! Söpö! siis söpö! Kolmas koira. Ja ensi viikolla on myös vuosi päivät kullan kanssa~