sunnuntai 26. huhtikuuta 2015

KLK: Satsuki Junketsu Wip postaus.

Vähän WIP kuvia Desuconiin tulevasta cossista tänne. Moni tietää Anime sarjan Kill la Killin? Kuka ei tiedä niin suositelen katsomaan sarjan lävitse. Tosiaan viime vuonna kesällä kavereiden kanssa päätettiin että pistettään pieni Kill la Kill ryhmä pystyyn ja Coniksi päätettiin Desucon. No nyt kun kupliista on selvitty niin on alkanut uuden puvun tekeminen oikein urakalla ,koska olen todellakin hidas tekemään nykysin pukuja niin 2kk on aika vähän aikaa saada Kamui Junketsu kaltainen puku kasaan, mutta siitä kyllä selvittään!


Projekti alkoi jo oikeastaa viime vuonna. Ostin ns. Kankaat kenkiin ja paitta osaan, mutta mieleistä nauhaa en löytänyt melkein mistään niinpä tyydyi satiini/silkinauhaan joka lopulta näytti hyvälle eikä halvalle mitä pelkäsin. Olkapansarit teki kyllä pää vaivaa kerrakseen niinpä aloin vain rakentamaan prototyypi jostain..

 Kaivoin kaapistani pahvia joita olen hamstrannut cossien tekemistä varten ja aloin leikelemään paloja ja teipasin. Oli aika vaikeaa saada oikeaan kokoon, mutta onneks oli MALLI nukkeni apuna. Lähde kuvia selasin niin Animessa vähän jokainen asia tuppaa olla vähän erillainen mutta onneksi Satsukin Kamui Junketsu puvusta on figureitta! Figurit lähde kuvaksi. iso apu ja näkyy kolmiuloteisesti kaikki ja helpompi hahmottaa.

 Sain kaavoitettua olkapansari "monsteri" ja kävin hakemassa solumuovia ja aloin leikelemään palasia ja muotoilemaan kuumailma puhaltimella. Oli vaikeampaa kun 5mm solumuovin muotoileminen tuon 10mm. enemmän voimaa jouduin käytämään ja aikaa että saan ne oikeaan muotoon.

Jälkeen ja Ennen kuva. Kaiki muut ns. koho kuviot ja sen muut tein softiksella ja kamalaa mittaus työtä sain tehdä kerrakseen. kun kaiki oltiin liimattu niin koko HÖSKÄT päälystin viellä kerran liimalla kovetaakseni kokonaisuuden ja sen jälkeen Gesso päälle. Yhden Gessoamisessa kesti minulla ainakin puoli tuntia. johtuen siitä että käytössäni oli suhteelisen pieni penseli mutta koitin mahdollisimman tasaisesti tehdä ne etten vai tarteissi hioa niin paljoa.


Sen jälkeen korjaillut. ja taustalla näkyy ns. käsi osat. Eniten minua alkoi ärsytämään kun moni tekee niistä Senketsu tyyliin neliöt vaika ne on pisaran muotoiset vaika muoto animessa tahtookin välillä muutua mutta Figuurit kertovat sen oikean muodon ilman muutumista. Nekin on valmistettu Solumuovista ja käsitelty samalla tavalla kun olka Monsteritkin.


Kaiken huomisen jälkeen loppu tulos mielytti silmiä ainakin illalla mutta aamulla. UUSI kerros ja LISÄÄ hiomista 180 hiekka paperilla koska tuntui että 122 oli liian karheaa.


Ja loppu tulos oli aika Bueno. Noiden Monstereiden sisään tungin viellä vaahtomuovia että ne pysyissi harteilla eikä käsi uppoudu kokonaan sisälle. takana on tuki palanen joka pitää monsterit paikallaan. sitten toki tullee tarranauha kiinitys systeemit kaiken lisäksi kun saisin ylä osan valmiiksi ja saisin sen kankaan Thaimaasta jo.

Seuraavaksi aloin vääntämään sarvia jotka on myös valmistettu DÖM DÖM DÖÖM Solumuovistan jotka käsitelin myös samalla tavalla kun muutkin osaksi. Kovetin. Solumuovissa tai missä vaan samankaltaisessa materiaalissa on hauska ominaisuu. Kun siihen tekee viilon vain ja haluaa sen näkyville enemmän niin sitä lämmitämällä se viilto kohta levenee ja tulee näkyviin. Samalla tekniikalla tein Pacific Rim Keski osa mahapalan ja nyt sovelsin näihin sarviin kanssa.

Sain maalattua sarvet, kenkien kanta osat ja pääty osat. Tosiaan laitoin lakka Spray maalin niihin että toissi vähän kiiltoa ja tuossa ne on nyt kuivumassa. Sarviin enää pitää kiinittää pinnit että saapi peruukiin kiini ja tosiaan peruuki myös saapui ja APUA tuun kuristumaan siihen kuittuu. Tilasin tarkotuksella kiharan koska ne on yleensä suoria peruukeja paksumpia. Kero suoristi kuidut suoriksi ja pituutakin tuli paljon lisää että Peruukin pituutta pitää reillusti napsia lyhyemmäksi.Kuvia Peruukista laitan kun olen käsitellyt sen ekana Silikooni Sprayllä ettei se menisi takkuun. On pelottavaa omistaa 1,50m peruuki kieltämättä.


Kenkien osat liimattuna ja niistä tuli aika kivat. En todellakaan ennen ole tehnyt kengän päälysiä mutta Kero oli ja hänen avustuksella tein. oli todella TODELLA pelottavaa tehdä niitä mutta ne onnistuin ihan hyvin ekoiksi. Kaavat tehtiin niin että elmukelmutettiiin minun koko jalka ja sitten teipattiin se ja niin saatiin tyki istuvat kengät. pelottavaa mutta ensi kerralla tällästen tekeminen ei pelota. Tosiaan löysin Kirputorilta viime vuonna nuo kengän pohjat.


Kengät on kieltämättä aika laitomat pitkät. Ylä reunat on kesken, mutta niiden tekeminen tuotti PALJON pää vaivaa. Mutta sain mieluiset reunat sitten tehtyä. Paljon on viellä tekemistä puvun eteen mutta pikku hiljalleen. Jos vaika pääsis maale Spray maalaamn olka monsterit ja Katanan niin olisi aika iso askel koko projektin suhteen.


mutta tälläistä tällä kertaa. Muuten Desun cossit on päätetty. (en usko että muutoksia edes tulisi..)

Perjantaina cossaan Padawan Anakin Skywalkeri! (koska star wars. ja tänä vuonna Uusi leffa!)
Puku kauniisti Mallinuken päällä. Joskus sitä vain miettii mitenkä on osannut tehdä tuolaisen puvun ainakin tuon vyön. Se on tosiaan ihan itse tekemä vonkale ja nuo nahka osat on tehty vanhoista nahka housuista jotka ostin 3€ kirputorilta koska ei ollut rahaa ostaa keinonahkaa kangas kaupasta niinpä päätin olla luova. Harmikseni puku ei enää istu päälle kovinkaan hyvin ja jouduin kaventamaan sitä aika ronskin ottein oli tapahtunut ilmiö nimeltää "laihtuminen". Kengätkin korjaillin paremmaksi mutta housuja en löytänyt niitä mistään. Ovat kai mystisesti kadonneet.

Mutta Lauantaina cossin Kill la Killistä Satsukia Kamui Junketsussa (ylläri)

ja Sunnuntaina kierätän Big Hero 6 Tadashi Hamada cossin. Rennompi puku vikalle päivälle

2 kommenttia:

  1. AAAAPUAA tää näyttää niin hyvälle!! Mitä kangasta käytit kenkiin? Itse metsästin eurokankaat ja muut läpi etsien valkoista keinonahkaa ilman kuviota mutta siitä mitään tullut joten nyt olen tyytynyt erityyppisten kankaiden yhdistelmiin kuten satiinin ja lycran :) En malta odottaa lopputulosta :) !!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ostin viime vuonna Eurokankaasta nahkaimitaatio eli no tekonahkaa joka oli sit tänä vuonna loppunut Eurokankaan valikoimasta. :( parasta kun tuo keinonahka venyy muutama sentin. :) mutta lisää kun olin hakemassa se oli sitten loppu ja itkuhan siitä tuli niinpä sitten tilasin Ebayn kautta thaimaasta lisää tuota kangasta (toivotavasti on samanlaista).

      Ja kiitos :)

      Poista