keskiviikko 1. huhtikuuta 2015

Tampere kuplii 2015 ja PR Shooti kuvia.

Kuplii ohi ja voisin sanoa että nyt on päällä vuosi sadan pahin coni darra mitä miulla on koskaan ollut. Periaateessa Kuplii minulla alko jo Torstaina ja päätyi sunnuntaina sitten. Jalat kipeät vieläkin ja väsyttää kamalasti mutta en voinut nukkua tänäänkään pitkään koska olin lapsenlikana koko päivän. Mutta itse asiaan. Niin monta syytä miksi Tampere Kuplii on minun mielestäni yksi suomen parhaimista Coni tapahtuma. Ekaksi. Sarjakuvat! varsinkin länsimaalaisten sarjakuvien tarjonta on eriomainen ja noin 85e tulikin ostettua Star Wars sarjakuvia. hups* ehkei Kuplii ole paras Aasialaisesta populaarikultuurista kiinostuneille taika ei niin sarjakuvista välitävälle.

Lauvantaina jouduin heräämään turhankin aikasin ja nukuin elämäni huonointen just sinä yönä. Kaksi kaveria oikeastaa kolme kaveria väänsivät cossejaan läpi yön niin nukuin koiran unta, mutta se ei pilannut kisaan valmistumista mitenkään. Harjoiteltiin edelis iltana Lindan kanssa pientä esitystä ja hiottiin yksityis kohtia. Aluksi arkaillin näytämään sitä mutta sain rohkeutta ja innostuttiin sitten kunnolla treenaamaan. Oli kyllä jännitävä kisa! Niin tasokaitta cosseja oli! ja upeitta! ehdoton suosikki oli Guardian of the Galaxy Rocket Raccoon ja Starlord myös tuo älytömän siististi tehty Diablo 3 Demon Hunter cossi. Oikeas WOW! hänen ihan ensimmäinen cossi! nostan hattua hänelle ja polvistun! niin upeasti ja niin hahmo uskollinen puku. wow. Itsekin pääsin Finaaliin ja viimeinsenä nimi sanottiin. Olin jo valmistunut etten pääsisi mutta toisin kävin. Kisanumerolla 32 kilpailin. Cossi oli kamalan KUUMA! en uskaltanut juoda melkein koko päivänä koska jos WC hätä olisi tullut olisin joutunut riisumaan koko puvun pois.. ja siihen en halunut ryhtyä. Heti kisan jälkeen meninkin suorin tein juomaan paljon Vettä! Ensi kerralla mietin puvun vähän paremmin... tai jotain. en tiedä. Mutta nyt hivenen Shooti kuvia tähän väliin!

Kuvaaja: Linda Turunen
Sivut: http://cargocollective.com/lindaturunen

ehdoton suosikini! koska valot!

Ulkona sato niin sopi teemaan kivasti





jotenkin kamalan paljon huomioo sain ja se oli outoa. Kaksi Radio haastatelua tuli tehtyä ja heti aamulla Aamulehden valokuvaaja tuli nappaamaan kuvan ja teki pikkuisen lehti juttun nettiin. Ikinä missää conissa ole näin käynyt? mikä tahansa syy olikaan olen häkeltynyt täysin... miksi? 

Sunnuntain Kupliisa ottin paljon rennommin. koska cossikin oli aivan erillainen kun Pacific Rim. Kävin tehostemaskeeraus luennolla ja sain sieltä seuraavaan cossi prjoktiin kysymykseen vastaukset! oikeasti! paras luento pitkiin aikaan! niin paljon infoa ja naurettuakin tuli.

mutta NYT VIHDOIN voin aloittaa Desuconin ja Traconin cossit ja myös ens vuoden ison cossi projektin Garrus Vakarianin! Mutta juu! Kuplii on suosikki coni niin monesta syystä!

EXTRA: Pacifi Rim pilot VS. ALIEN. okei tuo alien puku on niin upea! oikeasti! niin upea! olla jo voi ja oli ihan pakko ottaa hänen kanssaan pari kuva! epic.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti