sunnuntai 31. tammikuuta 2016

Poe Dameronin ja Red Hoodin kypärät WIP


Tänä vuonna ei ole muuta kun kypärä cosseja. Jokaiseen pukuun kuuluu jonkinlainen kypärä. En tiedä mistä se johtuu mutta niiten tekeminen on hauskaa ja haasteellista eikä mahdotonta!  
Red Hoodin kypärä on vain pientä maalausta vaille valmis mutta joitakin kuluma maalauksia olen jo tehnyt.

Linssien kiintäminen oli helpoa ja käytin kontaktiliimaa siihen. Mietin erikeeperiä mutta päädyin kunnon liimaan.


Jotain damage maalauksia. Koitan tehdä niistä neutraaliset enkä yli vedettyä mutta pikku hiljalleen. Red Hoodista puutuu viellä vain kaulapansari tekeminen eli ei siis paljoa.

Mutta paljastin Facebookissa ja Twitterissä yhden tämän vuoden Secret cossini joka tulee Tampere Kupliin sunnuntaille ja Traconiin. 

Poe Dameron Uusimmasta Star Wars leffasta. Samaistuin hahmoon täysin ja olen hurja Rebel lentäjien fani ollut melkein aina. Eli tämä on nyt toinen Star Wars X-wing lentäjän puku! Ensimmäisen tein vuonna 2010 mutta puku jäi vaille kypärää valmiiksi. Silloin luulin että kypärän tekeminen olisi mahdotomuus mutta nykyisin se ei ole!

Pengoin internetin ihmeellisestä maailmasta mahdollisimman paljon reffi kuvia Poen kypärää varten mutta tajusin maalaus vaiheessa että Poen kypärän kuviot vaihtelevat aika radikaalisesti.
Niin päätin sit yhdistellä maalauksia keskenään. Selvästi kuvauksissa on ollut käytössä se 3 kpl samaa kypärää.
Viime postauksessa oli jo pieni vinkki tähän cossiin nimittäin näytin kuvan EVA-foam levystä johonka olin kaavoitanut kypärän perus pohjan.


Eli tämä kuva. 4 osasta muodostui perus pohja ja sitten kahdesta pyöreästä ulokeesta. Ostin tähän varten hioma koneen jota käytin aika paljon mutta eniten hioin käsin. Käsin hiominen on paras asia.


Projekti jäätyi 3vk ja sitten päätin jatkaa projektia taas hiomisen merkeissä. Maalaan aina jossain vaiheessa koko homman jollain värisellä maalilla että näkisin kaikki mahdolliset epä tasaisuudet ja jatkan hiomista. Ihan loppuksi hioin pohjan 1000 hiomapaperilla josta tuli sairaan tasainen!


Virallisen pohjamaalin jälkeen kypärä muistutti Starship troopersin kypärälle! 


Pohjana piti käyttää gessoa että punainen maalipääsi näkyviin mustalta pohjalta. 


Maalaamisessa kesti monta tunntia ja sitte piti viellä siisti reunat

Kypärä alkaa näyttää hyvälle! Opin maalaamaan suoria linjoja tämän projektin parissa. 


Loppi tulos näytti tältä mutta viellä kesken! Vieläkin maalauksia puutuu ja siistimistä on. Jälkeen päin liimasin pienet osat esim.oikean puolen Mikki osan ha vasemman puolen pieni osa josta ei mitään hajuakaan mikä se on?
Visiirin teen Pleksistä (ylläri) ja kun olen saanut sen kiinnitettyä alan maalaa tätä vanhemman näköisesti. Damage jälkiä. 

Eilen tilasin Vyöhön tarvittavat asiat ja tilasin Briteistä 3 sulkea joihin meni 28€!!! Itken jo nyt. Kallis cossi ja totesin että kypärä on varmaan koko cossin halvin osan.

-Wheower- 
kiitää ja kuittaa

sunnuntai 24. tammikuuta 2016

Uusi vuosi ja uudet kujeet 2016

Vuosi vaihtui ja olen ollut hyvin hiljainen täällä blogissa, koska oikeastaan unohdin kirjoitella blogia. Olin Desucon Frostbitessä ja siellä vain cossasin lauvantaina ja laitoin päälleni puoli valmiin Jason Todd cossin. Miksi puoli valmis? Koska minulla ei ollut kypärää taika kaulapansaria ja muutamia suojuksia.


Tosiaan olin saanut valmiiksi Tehtyä Jasonin Gun Holsterit joissa ollut mitään järkeä taas vaihteeksi, mutta sain ne tehtyä ja niistä tuli aika hyvät! Ja olen ylpeä! Tein ne tekonahasta ja sisälle laitoin noin 5mm Softista tuomaan kohoa niihin.

Alottin uuden cossin kypärän tekemisen! En kerro kuka tästä tulee niin sitten näette viimeistään Tampere Kupliissa! Ja muuten en menekään Lontoon comic coniin vaan lähdetään kaverien kanssa 2 vk Jenkeihin Floridaan!

Nörti Stuffia tähän väliin! Hankin kaksi upeaa taulua huoneeseen! Marvel sarjakuvista tuttu Angelan ja Nova:n. Upeitta on ja printti jälki aivan loistava!


Kun tajusin meneväni Frostiin eikä minulla mitään cossia ole sinne niin sitten aloin tekee Jasonia loppuun ja maalasin haarniska palaset valmiiksi jonka jälkeen tein aluspaidan joka muodostu ihanasti 75 osasta! Siitä tuli ihan helvettin upea mutta harmikseni se ei näy laisinkaan :( olen aika harmissani mutta parasta onnea että mulla on hyvä fiilis siinä!

Eva-foamista taiteilin Kerolle sen Tim Drake Red Robin cossiin tuon solki osan. Ja sitten myös tein Red Robin logon kokonaan evasta. Halelujaaa Eva-foam!

Ja puusta sitten tein myös Red Robin cossiin tuon kepin jolla Tim mukiloi vihollisia ympäri maailmaa. Vaikea ottaa kuvaa pitkästä kepistä. Tein siihen myös uria jotka on noissa tummemmissa kohdissa. 


Jasonin kengät oli vaikeet, koska en millään löytänyt hyviä kengän pohjalaisia kunnes löysin nämä! Oikeaa kokoa ja oli ihan älytömän helpo muokata. Pistin vain nahka/softis osat taakse ja eteen. Huono puoli noissa kengissä on se että joudun nilkan kohdalta teippaamaan ne sopiviksi. Miksi en ompele? Aivan liian paksua materiaalia.. Suomalaista tekoa niin ei auta ku johto teipillä vetää nilkasta pienemmäksi.


(Huomaatkaan mun upea aluspaitta!) maskeeraus Frostiin. Kun kypärää en tehnyt loppuun sinne enkä jaksanut alkaa raahaamaan sitä niin Kero teki mulle tuolaisen upean maskeerauksen silmään! Hitto se sai mut näyttää hyvälle!

Cossi valmiina coniin! Ilman kenkiä...

Ilman takkia cossi näytti silti hyvälle!! Eva-foam pansari palat tosiaan kiintyvät tarranauhalla paitaan enkä Frostiin jaksanut laittaa kaikia pansarin osia viellä. Laiskuutta

Ennen conia piti testata cosseja ja ottaa fiilistely kuva! Katsokaa Keron Red Robin cossia! Aivan loistava! Ja tässä kuvassa näkyy Evasta taiteilemani Red Robin logo.


Myöhemmin Photoshooti kuvia julkasen tänne ja kuvaajan toimii ©Nilkas pitäs vaan ladata koneelle ne ja alkaa muokkaamaan. Frosti oli kiva! Kaikilla oli kivaa! Ja seuraavaksi Tampere kuplii! Yes yes! Koitan nyt muistaa päivittää tänne kuulumisia cossi rintamalta!