torstai 18. elokuuta 2016

ME kypärän maalailut ja Led valot

Vain muutama viiko enää jäljellä Traconiin ja tekemistä riitää. En ole enää edes varma saanko Mass Effect cossia valmiiksi kyseiseen coniin. Pitäisi viellä tehdä paljon kaikea mm. Aluspuvun ompeleminen.

Mutta ainakin valmistuu joskus ja pienellä ajalla olen tehnyt pukua kun yleensä Armori cosseihin itsellä kestää sen puoli vuotta?

Sain tehtyä kypärän pohjamaalit kasaan ja tein virheittä siinäkin! Jouduin hiomaan laki osan melkein kokonaan vanhasta maalista ja laitoin uuden. Pitäs olla maltillinen tälläisissä.


Kypärän teossa vältin vanhoja virheittä mm. En unohtanut tehdä hengitys reikiä joka estää sitten tulevan visiirin höyrytymisen ja saapi happea paremmin. 

Tein muutaman uuden reijän kypärään koska olin unohtanut muutamien ledien paikat täysin. Onneksi tähän käytin kirurgi veistä. Kätevä pikku veitsi. 

 
Sitten varjostus/vanhennut maalausten tekeminen. Suosikki puuhaa ja saa aina työt näyttämään paremmilta. Yleensä tähän käytän acrylli maaleja joita sekoitellen veteen riippuen minkälaisen jäljen haluan. Air prush vehkeet ois kova sana mutta eipä ole varaa sellaisille tai tilaa missä voisin käyttää.


Sitten Ledien kytkentä. Käytin vanhoja ledejä joita käytin Pacific Rim cossiin. Eikun repimään vanhoja kytkentöjä irti toisesta kypärästä. Piuhat peitin sitten nahan alle jonka liiman kypärän sisä puolelle mutta miinus puoli tässä ratkaisussa oli se etten voi vaihtaa valoja jos ne menee nyt rikki..


Kypärän sisä puolelle rakensin EVA-foamista patteri rasian pidikeen. Sopivasti oli tilaa takaraivossa noin 2 AA-paristolle. Pelkäsin että joudun tehdä samanlaisen ratkaisun kun Pacific Rim cossissa että patteri rasia on ulkopuolella kypärää jonka sitten piilotin niskaan. Nyt ainakin kivasti hohdan pimeässä.

En voi tehdä viellä visiiriä koska ei ole varaa nyt sijoittaa rahaa pleksiin. Harmittaa vähän kun tämän hetken tilanne on tiuka koska olen jo toista kuukautta sairaslomalla. 

 
Kypärien historia näkyy tässä. Liki neljä erillaista kypärää on tullut tehtyä 2015-2016 vuoden aikana. Kaikien teossa olen oppinut paljon uuta asiaa ja kehitys näkyy. Virheistä olen oppinut ja niiltä ei olla vältytty ollenkaan. Ensimmäinen kypärä oli tosiaan Pacific Rim cossiin ja ensimmäistä kertaa työstin pleksiä ja tein kaari visiirin. Red Hoodin kypärä taas opetti kipsin käytöä ja kipsi muotin tekemistä. Poe Dameronin kypärä taas opetti Eva-Foamin käyttöä ja suorien maalausten tekemisen käsin.



Mutta virheet on kyllä ollut paras asia cossien tekemisessä. Ne vasta on opettanut kaikea. 

Ei yhtään tressi Traconia varten 🌚

-Wheower-

tiistai 16. elokuuta 2016

Mass Effect Shepardin kypärä

Ei tullut otettua paljoakaan kuvia kypärän kaavoitamisesta kun sain kokoamis vaiheessa itkun potku raivateitta ja toivoi vain kypärän kasaantuvan itsestään. 

Tämä on tosiaan neljäs cosplay kypärä jonka olen koskaan tehnyt! Ja lisää kypärä cossi suunitelmia löytyy aivan liikaa mm. Destiny peliin koskien. 


Päätin tavallisen tapaa tehdä tämänkin kypärän EVA-foamista, koska joustava ja helposti muokattava materiaali. Sivussa näette puhtaaksi piirretyt kaavat ja niistä koostui Shepardin N7 armorin perus kypärä. Ajatelin tehdä aluksi puoli visiiri kypärän mutta sitten muistin ruman naamani ja tein sitten perus version,


Palaset leikkasin ihan matto puukolla ja katkaisin terän ennekä aloin leikkaamaan. Koska terävällä terällä saa todella siistin leikkauksen ettei reunoja tarvitse hioa siistiksi! Opin jotain uutta taas. 


Monen tunnin kuluttua tilanne näytti tältä. Melkein kasattu kypärä lukuun ottamatta takaraivo kappaletta. Kuuma ilmapuhaltimella sitten väänsin muotoon ja liimaukset tehty kontakti liimalla. Niin kuin monelle olen asiasta maininnut. Halpa ja tehokas liima sopii oivallisesti Foamille ja joustaa.

Sitten yksityis kohtia aloin loihtimaan ihan perus Softiksesta. Taas käytössäni oli noin 3 eri paksuista Softista. Perus 1mm , 2-3mm ja 4mm.


Taka osa oli haastavin ja kaavoja jouduin muokkaamaan aika.. Radikaalisesti. Eka kappale oli sittenkin liian pieni. No vahinkoja sattuu enkä tainut huomioida EVA Foamin paksuutta kaavoissa. 


Loppu tulos. Kaikki yksityis kohdat suunilleen tehty ja pohjamaalattua ihan perus Acrylli maalilla, koska musta Spray oli loppunut niin..päädyin sitten penselillä vetää maalikerrosta


7N logot tekaisin softiksesta mutta tällä kertaa käytin hyödyksi tulostettuja logoja koska en jaksanut alkaa kaavoittamaan niitä vaika se olisi ollut 100 nopeampaa.


Kypärä päässä näyttää suunilleen tältä. Ehkä tämän hetken paras tuotos. Istuva ja tilaa viellä Led valoille ja.. Harmikseni ne oli rikki. Jos jatkossa tilaat Ebaystä Led nauhaa/valoja/patterikennoja niin älkää menkö sen 2€ pudjektilla... Just sen laadun takia.


Kypärän maalaamisen hoidin spray maalaamalla/käsin. 


Viellä pitäissi tehdä kypärästä kuluneen näköinen. Ei sen pitäisi olla ongelma.


Tilaamani custom kangas saapui! Noin 2vk myöhässä! Olen ylpeä kankaasta koska kahteen suuntaa venyvää spandexia! Ja myöhästymisen takia sain kotiin kuljetuksen ja kaupan päälle metrin lisää kyseistä kangasta.. Ei paha.

 Venyy mukavasti ja kuvio ei haalene.
Olen tyytyväinen laatuun vaika hinta oli suolainen.. 4 yardia 114€.. Ja nyt mulla on tätä kangasta sen 4,50m.. Ainakin on varaa virheille.


Ja viellä kaupan päälle sain tälläisen pienen palan Legendaarinen Kirkin taistelu kangasta! Star Trek! Olisi mieli tehdä tästä pussilakanat.

-Wheower- 

keskiviikko 3. elokuuta 2016

Muutama EVA-Foam Niksi.

Päätin nyt tänne infota muutamia niksejä mitenkä saat Eva-foam armoriin naarmuja ja kaikea kivaa. Tähän vaaditaan pienporakone joita saa halvalla Biltemasta. Tämä porokone ei sovellu testien mukaan kovien materiaalien muokkaukseen kovinkaan hyvin mutta EVa-Foamin se sopii täydellisesti!

Viiltojen tekeminen.

Tähän taktiikaan on kaksi keinoa. Jos sinulla ei ole pienporakonetta niin matto puukolla pystyt tekemään jonka jälkeen lämmitä evaa jolloin viilto tulee näkyville. Toinen vaihto ehto on porakoneen käytäminen, mutta siihen vaaditaan tälläinen hieno pää.


Tällä saa tehtyä taikoja! Ja tälläisiä tulee  ainakin valmiina Bilteman miniporakoneen mukana muutama kappale. Lisä päitä saa eri rautakaupoista, mutta suosikki paikka mistä ostan teriä on Tampereen Harraste liikeestä. Syy tähän on laadukkaat terät.

Minkälaista jälkeä tämä terä tekee?


Näin kivoja viiltoja saa aikaa! Kannattaa olla varovainen ja nopea tehdessä näitä koska "terä" saataa leikata reijän EVA-Foamiin helposti.

Aina ennen terien käyttöä kannattaa harjoitella johonkin ylimääräiseen palaan sen käyttöä. Ettei käy köpelösti varsinaiseen työhön. Harjoittelu ei ole koskaan pahasta.

Miltä loppu tulos näyttää Armorissa on tälläinen.


Korostan viiltoja maalaamalla vaaleilla sävyillä ja se riipuu toki minkälaisesta jäljestä on kyse. Itsellä on taas Avaruus ja siellä käytettään laaser aseita jolloin jälki palaa niin se vaalenee tai mustuu.


Niin kun näette kuvassa muutamia viiltoja joita tein kyseisellä terällä. Hauskaa puuhaa ja ne näyttää laittoman hyvälle! Jotkut on kai huomannut että tykkään tehdä cosseissa kuluneen näköisiä ja sään runtelemia. 


Vaaleammat viilot tein hipaisemalla maali pintaa kun tummemmat ovat syviä.


Tuon halkeaman tein myös samalla poran terällä. Kivoja efektejä saa aikaan. Rakastan miniporakonetta hyvin paljon koska sillä saa aikaa erillaista pintaa Eva Foamiin.

Seuraava suosikki poran terä on tämä.


Tällä yleensä siistin Eva-Foamin reunat ja kaiverran pyörempiä koloja, mutta tällä saa myös aikaa pyröreittä "koloja" Eva-Foamin pintaan.


Tälläistä kuviointia. Niin kuin aina kannattaa harjoitella terän käytöä. Miten tälläisen saa aikaan on ehkä isoin kysymys.


Terän päätyä käytettään siinä. Pitää ekana hiomaosaa työntää yli tuon pidikeet että reunat tulee yli. Sitten painaa Eva-Foamiin pysty pään kiini ja tulee soma ympyrä. Tätä käytin mm. Avengers M8 aseeseen


Kivaa kuviointia EVA-Foamin pintaan tälläkin ja miksi ei softiksenki?

Mutta nämä kaksi poran terää on ehdottomasti suosikkini joita käytän yleensä aina EVA-Foamin työstämiseen. 
Leikkaamiseen käytän mattopuukoa ja liimaamiseen kontaktiliimaa. En suosittele tukeutumaan kuumaliimaa niinkään. Onhan se nopeampi tapa mutta liimaus surkea. Vieläkin sorrun kuumaliiman käyttöön ja sitten itken ku liimaus ei pidä. Mieluummin käytän aikaa kestävyyteen kun hetkelliseen iloon mitä kuumaliimaa tarjoaa. Kontaktiliimaa saa halvalla Biltemasra 500 ml tonkissa ja vain 7€.


Sain maalattua aseen myös kuluneeksi ja Kaverin kanssa päästin muuten cosplay SM-kisoihin kisaamaan ryhmä kilpailuun. 
*sisäistä huutoa*
Eli Mass Effect cossi nähdään siellä sitten jos kaikki menee hyvin. Jännitys korkealla mutta onneks puku on jo nyt hyvässä mallissaan.

Cossin tilanne tälläinen. Kohta kaikki armori osat kasattu ja sitten enää kiinnitys systeemit ja aluspuvun maalaaminen ja..kypärä. Onhan sitä tekemistä tossa viellä.

-Wheower- 


maanantai 1. elokuuta 2016

Mass Effect Armorin maalaamista.

Innostuin maalaamaan kunnolla haarniskan osia. Alunperin ajatelin tehdä "ehjän" näkösen mutta Ezion aiheuttama vanhennus/damage jälkien tekeminen iski jälleen. No sitten innostuin maalaamaan.


Etu pansari on maalattu! Näytti liian hyvälle ollakseen itse tekemäni tai oikestaan koko armori on oman käsitykseni mukaan ihan toiselta planeetalta. Koko cossi nyt vaikuttaa niin epätodelliselta ollakseen minun tekemäni? Jalka armorit on kesken viellä ja toki kiinnitys systeemi ja kangasta odotan postista tällä hetkellä.


Raidat Spray maalasin taas samalla metallin punaisella maalilla mitä käytin Red Hoodin kypärään tai ainakin samaa merkiä olevaa maalia.


Sitten käsin varovasti maalasin "raidat" näkyviin. Aluksi ajatelin että suojaan pinnat ja maalaan ne spray maalilla mutta ostamani PIRKAN maalarin teippi olikin hyvin surkeaa omaan makuuni. Pito oli päin persettä...mut vältää nyt.


Jalkojen sivu osat sain suunilleen maalattua. Huomenna mietin mitkä "viilto" osat vedän pienporakoneella.. Kuumottavaa hommaa tämä maalaaminen ja varsinkin porakoneella leikkiminen.


Toisen olka pansarin sain maalatuksi. Tämä oli selvä kutsumus tänään kun heräsin oli kamalan mieli alkaa maalaamaan armori osia ja Hah! Ja näin hyvää jälkeä tuli tehtyä. I like ja niin se pitääkin.


Taka osan kanssa olen vähän ulapalla mitenkä sitä alkaisin maalailemaan. Koska se on selkä osa.. Minkälaista Damagea selkä osa saa taisteluissa? Pitää tehdä tutkimus työtä ennekä alan kunnolla sitä maalaamaan.

Mutta eikun taas cossin pariin. Toivottavasti saan tämän Traconiin koe ajoon käyttöön. Suuniteilla on isoa tätä pukua varten niin pitää testata ennekä suurta H hetkeä.

-Wheower-