sunnuntai 17. marraskuuta 2013

Mutta mitäs tässä?

Olen saanut viime kuukausien aikana tilauksia penkari pukuihin liityen, mutta suurin ongelma on se oma aika? Onko aikaa tehdä pukua kun alkaa radiojuttujen tekeminen ja muut menot? Ottin ainakin yhden tilauksen vastaan ja syy miksi ottin sen vastaan ,että olen halunut jo pitkään ommella kyseisen puvun. Mutten halunut itse sitä cossia ja sen takia en ole edes harkinnut itselle ompelemista sitä. Kyseessä on Disney animaatio elokuvasta "brave" urhestas iloinen Meridanin hahmolle kuuluva tummansininen? mekko. Mukavinta on että puku on haastava ja haastvemmaksi tekee koska tilaus työ niin tilauksen tehneen ihmisen omat mitat.

Mutta..
Ensiviikolla vasta käydään ostamassa kankaat mekkoon, mutta itse olen maalaillut nahkamaaleilla uudet Harnesimet Attack on tittan cosseihini? jota vähän päivitelin tässä.


Takalaatoja ei ole viellä laitanut kiini ja kyseessä on koko harnesi kun ensinmäinen oli kaksi osannen mutta parasta oli siinä että wc:ssä käyminen coneissa oli hyvin helpoa~

Alunperi tilaamani nahka Saksasta olikin tumman vihreää ja harmitelin sitä suuresti kunnes kysyin 
neuvoa suomes cosplay harrastajien FB kanavalta/sivuilta maaleista mitkä soveltuvat keinonahan 
maalaamiseen, koska acrylli maalin tapana on halkeilla ja kokeillin veteen laimentaa väriä ja 
venytelin nahkaa ja se lohkeilli. Niin harmisani sitten siiryin saamieni linkien puoleen ja nappasi pari 
maali pulloa ostoskoriin ja maksoin. Mutta tulos hyvä! Ja kaiki hyvä. Blah blah blha.


Testailin ekana maalia pätkään ja sävy täydellinen ja tulos tasainen! Koska käytin meikki sivelintä 
joka on tavalista pehmeämpi penseli kun maali penseli. Kokeilin aluksi maali penseliä joka oli 
sittenkin ihan sukka. Hyih hyih.


Kaadoin maalia maali kuppiini joka on tyhjän erikeeperi purkin pohja ja jouduin odotelemaan vähän 
aikaa aina kun olin maalannut yhden suoran että olisi kuiva. Sillä välin laitoin penselin vesikuppiin ettei maali kuivuissi ja pilaissi kallista penseliäni.


Tahma tassu. Koulussa oli ruskeat kätöset sitten ja ihmiset kysy mitä miun käsissä oli.. Näytti varmaan aika mielen kiintoiselle toisista..


Jokaisen solen ompelin ihan käsin ja tein reijät myös jokaiseen kohtaan. Perus.


Kirputoreilta löytämäni soljet on tässäkin. Ottin vanhasta harnesista talteen kaiki soljet ja selkä pansari osan jonka sitten melkein pilasin kun en ajatellut yhtään mitä tein.. Mutta onneksi sain korjattua sen. Myös metalli laatat tietenkin ottin talteen samoin sivulaatat.


Sitten vihdoin! Siistin reunat kangasmerkeistä! Nuo merkit on vaan lojunut hyllä syyslomasta lähtien niin vihdoin ottin niskasta kiini ja taitoin kankaan reunat ja ompelin suoralla ompeleella siistiksi. Ja irrotin takista vanhat merkit jotka.. Sitten hajosi ja itkin, koska olisin halunut säästää ne vaihto merkeiksi.


Reunat ommeltuna siistiksi. Helpompi oli ommella ilman nuppineuloja. Mutta myöhemmin tajusin yhden asian merkiin liityen että olisin voinut silittää ne suoraan kiini takkiin kun silittää ekana valkoselle kankaalle ja siitiä reunat. No nyt ainakin saan ne irti ja vaihettua helposti. Aikaa meni parisen tuntia.. Isoin merki oli haastavin kun kaksi pientä ja kaikista pienin.


Ja työ valmista. Käsin ompelin merkit takkiin ja siinä meni muutama tunti. Eli tein koko homman vaikeeman kautta mutta tulos on hieno ja siisti. Päivitetty SnK versio siis. Jes jes.


Löysin halvalla valomiekkan poisto lelu laarista ihan vahingossa. Oikea hinta oli miekalla sellaiset 89€-69€ ja sain tämän 30€~


Mutta utelias mursu taas aukaissi lellun kokonaan koska utelin rakennetta ja katsoin vain eri asioitta. Hankin saman tien punaisen valomiekan koska yhdessä postauksessa kerroin siitä että haluan cossia Jacen Solonia ja pahis versioo. En viiti hankia montaa erillaista mutta säästän sitten kahteen keräilly valomiekaan jotka maksavat noin 156€ hmm.. Ei ihan ensivuoden ostos ole.


Tajusin että ekaa kertaa cosplay historiassa ompelin kenkiä koneella? Onneksi omistan nahkaneuloja jotka kestävät nahan ompelemisen muuten aika varmasti olisi kuulunut muutama naksahdus ja neula poiki. Siinä ne vanhat harnesit on jotka ratkojalla purin osiin ja siinä meni oma aikanssa mutta aina yöllä on aikaa jos ei saa nukutuksi. Cossien kierätystä!


Neljä lenkiä jäi puutumaan saapaista. Sitten huolan koko hela hoidon kenkien käsitely ainailla niin saan sävyt kohdilleen jen. Kenkä aineilla.

Adios amigos! 

Kuitta senjor mursu! (\ ÖwÖ (\ 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti