torstai 6. maaliskuuta 2014

Kupliin cossit, ei vieläkään valmiit. Ja cossi suunitelmia.

En ole vieläkään saanut cossejani valmiiksi joka on tietysti harmillista itseni kohdalla. Töissä tämän viikon ollaan kasattu ja testailtu Apocalyptikan kiertueen keika settiä ihan kivasti. Itse olen välillä korjaillut Petterin apuna Led seiniä.. Ruuvaillua jes. Ja hain Ammattikorkeakouluihin ja jopa yliopistoon. Minä yliopistoon? Joo.. Hassu veto ja kaiki on melkein hesassa vaika sinne en haluaissi muutaakaan. Syy siihen on itse kaupungin ilmapiiri. Tampere on taas sopiva itselleni ja kaikki kaveritkin asuu aikalailla siellä ja myös työpaikat jonneka haluaissin työlistyä on myös tampereella.

Mutta! Osallistuimme Keron kanssa kupliin cosplay kilpailluun. Kyllä Don't hug me, i'm scared cosseilla. Kategoriallisesri hyvin ristiriitaisilla cossailla kummiskin päästiin, joka oli varsin yllättävää. Tavoiteena on vain saada kisakokemusta eikä mitään muuta odoteta koko jutusta. Ja surullista että Tony cossini on vieläkin kesken..Mutta kuvia Tonysta melkein valmiina.


Yaahaahoo. Kengät on kyllä rakkaus. Maalaamisessa kesti ja suoja-aineiden kanssakin oli säätämistä ja reunojenkin. Eli nuovalkoiset hienot reunojen tekemisen kanssa melkein meni hermot. Kun koko ajan olivat liian isot tai jotain vastaavaa. Miekka on myös rakkaus..


Miekkan siis rakenssin puupahvista jota kävin hakemassa lisää Halpa-hallin kangaskauppan loppuun myynistä ilmatteeksi. Paljon liimaa, paperi savea ja folioo. Myös softista käytin kalan eväiden tekemisessä. Maalasin myös miekan nupin jo. Enää vain kuvioinit siihen väkertää ja maalata.


Grimmaksin tuoteitta käytiin ostamassa keron kanssa cossien maskeeraukseen. Kiinikepuuteria, rasvaliukoissia värejä kun myös vesiliukoisia. Näillä testattiin maskeerauksia ja treenataan niiden käyttöä... Rasvaliukoiset värit hyviä mutta todella hitaitta levittää koko iholla ja saa epätasaisen tuloksen kun taas vesiliukoiset on nopea levittää ja tasainen tulos. 

Mutta muistin että minun pitää viellä tehdä tonyn lisäksi yksi toinenkin cossi. TMNT raphael!




Toki ihmis versiona. Ryhmän kanssa ollaan sovittu hahmojen puvustus sillain että kaiki suunilleen näyttä samalle. Aloitin proppien vääntämisen viime viikolla ja nytten pitässi enää maalata. Ja kuvassa kesken.


Mutta kaiki kupliin cossit on kesken! Ja ensiviikolla ei ole aikaa tehdä kunnolla.. Mitään. Kai?

Tilasin hivenen saksasta kimpatilauksena Worblaa! Noin 5 ihmisen kimpatilaus laitettiin menemään maanataina. Itse tilasin XL kokoisen palan, koska saman tien paljon varastoon. Mutta mihin minä aijon käyttää sen kokoisen palasen. Muhahahahaha. Lineage 2 cossiin tietenkin! Tällä kertaan tavallinen Elf


Tämän aijon tehdä.. Tai jonkun toisen laisen puvun. Olen myös mietinyt jos tekisin Dark elfin..


Naispuolisen taika mies puolisen. Uuh haluan pelissä just tämän haarniskan! *Itkua*


Tai myös tämä haarniska houkuttaisi toden teolla tehdä.. Miks Lineage pelissä pitää olla liian nättejä haarniskoja ja hahmoja.

Myös harkitsen tekeväni Transformes cossin. Kiitos Keron~kun laitoi katsomaan kaikki Transformes leffat ja innostuin niistä aivan liikaa. Niin heti rupesin etsimään netistä ihmisversioitta Autoboteista ja suosikki botista tietenkin. 


BUMBLEBEE~ myös knot out on suosikini mutta siitä ei kovin kivaa artia löytynyt.. Mutta Lineage 2 uuden cossin väänän ja miespuolisen, koska itselläni on kaunis Elfi neitonen jo rinnallani~

Mutta kupliissa nähdään~ tulkaa katsomaan cosplay kisaa myös sitten :3

2 kommenttia:

  1. Tuo Lineage 2 asu näyttää niin upealta, siinä on paljon tekemistä varmasti!

    Ja ah Transformers <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ainakin tekemistä pitkäksi aikaan olisi tuossa :)

      Poista