keskiviikko 21. joulukuuta 2016

Hyvää joulua! EVA-naamarin tekemistä

Hyvää joulua kaikille blogin seuraajille ja randomeille lukijoille! Kohta vuos on loppu ja ens vuoden cossi suunitelmia en ole sen kummemmin päätänyt paitsi teen uudesta SW leffasta Rogue One leffasta yhden cossin koska elokuva oli ehkä paras SW leffa.

Mutta kun ei jaksa tehdä jotain cossia niin 
on hyvä tehdä välillä jotain muuta cossia. Varmaan ehkä pidemmän aikaiset lukijat muistaa että puhuin ehkä vuos sitten Mass Effect Garrus Vakarian cossista.



Tällä viikolla Maanataina heräsin töihin mutta aamulla vaan päätin alkaa kaavoitamaan Garruksen päätä ja siitä sitte homma lähti..


Tavallisen tapaan aloin tekemään paperi versioo eli kaavoja. Eniten aikaa vie aina kaavoitaminen mutta ei ainakaan tule virheittä sitten ja osat sitten sopii.

Materiaali oli aivan selvä mistä teen. Tietenkin Eva-foamista ja päätin että tämä on harjoitus projekti varsinaista Garrus maskia varten (ehkä?) mutta tosiaan ensimmäinen Eva-maski tästä tuli.


Kaikki palat hioin ja kuumensi muotoon. Kuvassa maski on nuppineuloilla kiini peruukki päässä ja onnistuin laitamaan sen siihen päin.. sanonko mitä..

 

Kaikki osat saatu paikoillee.. ja meni hermot saada kaikki osat asettumaan järkevästi ja sain hermo romahduksen täysin. Kyseen alaistin itseäni miksi ihmeessä edes teen tätä? Ja menin suosiolla pelaamaan ja katsomaan Netflixiä.


Aamulla kaikki sujui paljon paremmin. Sain nupitettua koko maskin nätisti ja oikein peruuki päähän ja hioin osia paremmaksi ja nätimmäksi. Liimaaminen oli vaikeaa mutta sain sen tehtyä.


Maski naamalla ja tosiaan leuasta tulee liikuva että se on erillinen osa. 


Sitten vihdoin pääsin käytämään uuta lelua jonka ostin! Eli Poltin! Polto kynä mikä ikinä onkaan. Koska Mass Effect pelissä Garrus loukaantui ja sen takka toinen puoli kasvoista sai kunnon vammat niin sain syyn käyttää tähän poltinta. Ja ekaa kertaa tosiaan käytin ja olin liekeissä! Paras ostos tänä vuonna!


Mallina käytin tietenkin pelin lähdekuvia. Hauskaa tekemistä ja kun kynän mukana tuli sitten abaut 15 eri päätä ja sai aikaan erillaista jälkeä.


Loppu tulos kevyen gessoamisen jälkeen.  
En malta päästä tekemään silmiä ja "huppu" osaan jonka pääsen päälystämään Latexilla. Uusia tekniikoita joita olen halunnut tehdä jo pitkään 🙌🏻

Eli tälläinen sivu projektin isomman projektin ohella.

-Wheower-

Tosiaan jos haluat seurata enemmän cossi projekteja niin Instagrammissa löydätte minut nimi merkillä Wheower ja Insta Storyyn tulee paljon WIP kuvia tekovaiheista.

sunnuntai 27. marraskuuta 2016

Voltron Shiron Armori part 1

Okei! Koitan uudelleen tehdä päiväkirja maisia merkintöjä tänne cossin etenemisestä. Tosiaan on vain reillut 2kk Frostiin?! Ja tästä tulee elämäni nopein armorin mitä olen koskaan tehnyt. Katottaan miten onnistuu ja miten paljon joudun itkemään tämän kanssa.

25-26.11.2016

Aloitin kaavojen tarkistamisen ja korjailemisen ennekä aloin mitään leikaamaan EVA-foamista. Tietenkin löytyi pientä hieno säätämistä kaavojen suhteen ja jouduin kehittelemään sotasuunitelman mitenkä alan kokoamaan Armoria kasaan. Alkuperäisissä suunnitelmissa aika hyvin pysyin. Eli pään kautta pujotettava torso armori sivu kiinityksellä johonka laitan Mass Effect armorin tyyliin vetoketjun. 


Alkaa näyttää joltakin. Enemmän tai vähemmän


Lopulta sain sen istumaan oikein päälle ja korjaillua viellä kaulusta että se menee hyvin sitten kiinni.

Tosiaan oikealle puolelle Armoria tulee vetoketju ja kuva vähän näyttää mitenkä tämä systeemi toimii sitten päällä. Reunat pitää viellä leikata sopivaksi vetoketjulle.


Koko yön pohdin mitenkä saan järkevästi taka moottorin armoriin niin että sen sisälle tulee muutama patteri kennot jotka tuo kaulukseen valot.


Päätin sitten vaan rakentaa onton siitä. Yksin kertaista ja toimiva? Selvii sitten kun ledit tulee


Reunojen hiomista pyöreen muotoisiksi oli ihan kivan sotkuista hommaa että oli pakko välissä ihan imuroida pölyt pois.

Alunperin ajatelin että oisin maalannut logon kunnes alko kutkuttaa että tekisin siitä "koho" kuvion. Käytin tässä 5mm Softista ja Hioin ulko reunat vaakatasoisesti koska se näytti kivalle mielessä ja kyl sit luonnossakin.


Testaillu uudelleen ja uudelleen. Pakko sanoa että tämähän onnistuu oudon hyvin? Johtuu varmaan ku tein noin 2vk kaavoja ja suunnitellin mitenkä rakennan tämän.

Kaulukseen en ollut viellä uskaltanut puhkaista ledeillä tarkoitettuja kohtia. Teen sen vasta kun saan ledit postissa niin pystyy enemmän tekemään. Kamala into tuli tehdä cossia ja itkettää ku vaan nyt onnistuu. 


Taka osan myös kiinnitin kontaktiliimalla ja sit piiloon menevät saumat kittasin ja hioin tasaseks. Tuskaa.

27.11.2016

Gessoamis urakka alkoi! Vaikka alun perin piti käyttää spray kittiä mutta tajusin että minulla on paljon aikaa hioa gessoa pois pinnasta enne seuraavaa cossi paja miittiä ja tavaroiden tulemista.

Hiomis urakka valtava....


Suurin virhe koskaan... mutta katottaan mitä tästä tulee. Tavoiteena saada täysin tasainen pinta koska valkoisessa näkyy kaikki virheet inhottavasti.

28.11.2016

Koko päivän oon melkein vaan hionut tuota Gessoa tasaseks ja voiton puolella ollaan! Enää vaan pikku kohtien hiominen niin ois valmista.



Takaa viellä kuva. Tosiaan huvin vuoksi vaan maalasin Logon mustaksi koska halusin vaan tarkistaa että kaikki on tasasta. Taka osaa pitää viellä enemmän hioa mutta pikku vikoja.

29.11.2016

Jatkoin hiomista kunnes sammuin

30.11.2016

Olin hetken jo ettei mulla ole mitään tekemistä Shiron suhteen kunnes sain tekstarin että "lähetys saapunut noidetavaksi" en ihan heti tajunnut mikä sieltä tulisi kunnes näin paketin!

EVat! Oli saapuneet!

Voi tätä riemun määrää kun aukasin valtavan rullan nähdäkseni mitä sieltä tulisi! Laadukasta foamia kerrakseen!


Omistan nyt laittoman paljon Eva-foamia ja voin vain alkaa tekee cossi projekteja ilman mietien materiaali kuluja.
5mm Eva-Foam palata on on tosiaan 1m X 2m että isoja paloja!


Ostin myös 10mm paksuista yhden palan! Shiro voi taas jatkua! Yaas!

Melkein innoisani aloin leikaamaan jo kaavoja irti Eva-foamista mutta onneks päätin tarkistaa ne ennekä alan mitään tekemään

Paljon korjattavaa sitten oli. Mm en ollut huomioinut tarranauhan paikkaa jalka suojauksessa niin hups. Piti se lisätä ja muokata vähän pituutta myös


Toimiva ja kaiken kaikiaan liikuttava. Myös kaavoitin myös vyön. Enää vaan pitäisi kädet kaavoittaa mutta ei motivoi viellä.

2.12.2016

EVA:sta leikattu kaavat ja jalka osat kasattu mutta vain "ledit" reijät ja suojat puutuvat mutta teen ne vasta kun saan ledit postissa. 

7.12.2016

Kunnon tehtailua kerrakseen cossin parissa! Sain kasaan käsi armorit ja jalka Armorien tarranauhat paikalleen jopa vyön leikkasin ja tein soljen osat valmis. Voiton puolella eli olen saanut täysin kaavat tehtyä mutta enää vaan toisille ryhmäläisille luovutan kaavani niin saadaan cossit valmiiks ennen frostia. Ei paineitta tai hätiä.


Käsien kaavoitamisesta joudun huomioimaan lihaspaidan ja se oli perseestä tehdä, mut monen tunnin kaavoitamisen jälkeen selvisin ihan kivasti.

 
Kaikki osat valmiina sillain. Vyöstä puutu sivu juttut ja en ole viellä tehnyt koska en ole viellä postissa saanut ledei niin en ole voinut enempää tehdä.. säärisuojia en voi tehdä kokonaan myöskään ennekä saan Ledit niihinkin mutta kädet pystyn täysin tekemään ja ne onkin jo valmiit! Paitsi maali pinta puuttuu.

Tosiaan en ole vieläkään löytänyt cossiin kenkiä enkä ole viellä ostanut edes aluspuvun kangasta myös vetoketju rintapansariin puutuu 🙈

Mutta kyllä tää tästä. 

-Wheower-

keskiviikko 23. marraskuuta 2016

Frostin 2017 cossin pariin.

Tosiaan Desucon Frostbite on seuraava coni minne menen ja yksi cossi on sinne kasassa jo ollut Traconista lähtien mutta toinen ei. Eli olen taas Voltron linjalla sitten koko Frostin ajan. Eli perus Shiron lisäksi teen Paladin Armorin ryhmän kera! 

Okei tosiaan aikaa on vähän että armorista tulee sairaan nopee mitta toivottavasti tulos ois välttävä.

Tilasin ledejä pukuun varten ja rahaa siihen meni sen 20€ melkein.


Onneksi SM-kisoista voitin lahjakortin Eurokankaaseen niin ei tarvitse ihan omasta pussista maksaa kankaitta. Huh.

Mutta mistä materiaalista aijon tehdä armorin? Torso pansarin teen ylläri pylläri Eva-foamista ja muut osat myös EVA-sta jota tilasin Briteistä metri hintaan. Eli noin 3m X 6m Evaa tuli sit tilattua ja noin 5mm paksuista mutta ennekä mitään tänne linkaan kauppaa niin haluan eka saada tuoteet perille että voin arvioida materiaalin ja onko järkeä sijoittaa 50€ Foamiin. Mut mitä itse laskin Suomessa myydään 5mm A3 kokoista Softis levyä noin 4€ hintaan kun taas saisit noin 5,50£ + postarti eli noin 6€ noin 1m x 2m saman paksuista matskua. Eli halvemmaksi tulee tilata. Postarti on tilauksesta riipumatta sellaset 26£ että yksi syy miksi sitten tilasin paljon 5mm EVA-foamia.

Mut jännityksellä odotan mitä saan brittien maasta.


Kaavoitamisen aloitin viime viikolla ja en uskonut miten helpoa se oli? Sain armorin kaavat kasaan ihmeen nopeasti ja huomaa miten paljon oon kehittynyt Armorien tekemisessä. Mutta tämä on kaikista yksin kertaisin mitä olen tehnyt. 


Jalka/torso kaavat valmiina. Liikkuvuus on erinomainen ettei pitäisi tulla ongelmia liikuessa tämän kanssa sitten.

Mutta myöhemmin lisää. Mutta näillä alkuun

-Wheower-

tiistai 8. marraskuuta 2016

SM-kisojen jälki fiilikset

En voi vieläkään tajuta mitä tapahtui viime lauvantaina Gamexpoilla. Vasta nyt alan hivenen ymmärtämään mitä tapahtui. Lunan kanssa päästiin kakkos sijoille cosplay SM-kisoissa. Wau. Sanon minä. En ajatellut mitään sijoitusta noista kisoista. En minkään laista. Ollin jo voittaja siinä vaiheessa ku saatiin vedettyä esitys lavalla. Sen jälkeen tuli muutamat onnen kyyneleet siinä vaiheessa. Sanoin Lunalle että ollaan jo voittajia siinä vaiheessa. Minä voitin lava kammoni siinä ja se oli iso voitto minulle. En jäätänyt tai vapisut koko esityksen aikana vasta ku pääsin lavalta? 

 Mass Effect voimaa näytettiin lavalla. Kuva: Nyymix.net

Ennen kisoja minulla oli hyvin kiireinen kk mm. Jouduin sairaallaan osastolle, piti löyttää nopeasti uusi asunto ja elämä meni kirjaimellisesti ala mäkeä etten kerennyt mitään päivittää ennen kisoja kunnolla paitsi Twitteriin.
 Pari viikoa ennen H hetkeä pidettiin muutamat lava/peili sali treenit Tampereen yhdessä lukiolla. Minua epäilytti niin paljon meidän esitys. Olin ennen kisoja tutkinut erillaisia cosplay kisojen esityksiä ja tehnyt hurjat muistiin panoja "hyvän" esityksen rakenteesta ja myös katsoin teatteri esityksiä paljon. 

Helpoa on aina kehitellä esitys musiikin pohjalta ja inside vitsien pohjalta mutta tajusin että ulkopuolinen ei tulisi ymmärtämään mitään esityksestä jos ei tunne sarjaa. Niinpä vanhat suunnitelmat roskiin ja katsomaan 9h peli materiaalia netistä koitaen keksi hyvä kohta josta sais esityksen katsojalle joka ei tunne Mass Effecti peli sarjaa. Piti saada katsojalle esille että peli on synkä, ammuskelu peli jossa melkein kaikki kuolee. Löysin sitten luotamus tehtävän ME2 pelistä ja siitä aloin tekemään. Löysin täydellisen kohdan mutta.. kohtauksen pituus oli 6 minuutia. Eikun leikaamaan ylimääräiset puheet ja saamaan kaikki olennainen ääni raittaan ja tietenkin sitten kuuntelin kaikki Mass Effect peli sarjojen OSTit ja löysin 2 täydellistä biisi taustalle tuomaan se tunnelman sinne. 2viikoa editoin tuota esityksen ääni nauhaa ja 1vk videoa nauhaa eli liki 3vk ääni/video työ tuli esille katsojille. Ehkä jotkut huomasivat ne pienet ääni viilaukset jotka tein mm tausta ambiensi tuomaan aluksen huminaa taustalle. Itse pelin kohtauksessa ei ole musiikkia tai mitään mitä tuli esille esityksessä. Sen takia tressasin ihan hemmetin paljon.

Ensimmäinen cosplay esityksen tein/loin jotain mitä itse en ollut nähnyt cosplay esityksissä. Esitys jonka ehkä ulkopuolinen ymmärsi ja tajusi minkälainen Mass Effect peli sarja on.

Olin niin iloinen ja hämmentynyt että saatiin 2 sija kamalan tressin ja elämän ongelmat palkittiin nyt. Niin Lunalla kun minulla. Tämä antoi lisää puhtia tekemään esityksiä ja no.. uusi käsis on rakenteilla jo. 


Kuva ennen kisaa :Dani

Kisa aamu lähti meillä käyntiin jo 03:00 aikaan koska Tampereelta ajo Helsingin messukeskukseen ja lavasteiden tuominen paikan päälle oli 07-08:00 aikaan. Väsymys näkyi ja ensimmäiset kunnon lava treenit meni päin persettä. Meidän piti ennen kisoja treenata jossain viellä mutta ei ollut paikkaan niinpä pistettiin kuulokkeet päähän ja treenattiin ilmaan. 


Keräsimme paljon huomiotta GameXpoilla että jotkut luuli meitä jopa patsaiks ja säikähtivät ku liikuimme. Hauskaa oli ja kuinka moni tavallinen ihminen halusi ottaa kuvan meistä ja jopa selfien. Nice! Kehuja tuli ja ihmetystä. Wau! Hyvä fiilis tuli. Odotan innolla kuvien saamista koska uskon että ne on upeitta. 

Tuomarointi oli pelottavin kokemus koskaan. En tiedä miks mutta pelotti paljon ja jälkeen päin Lunan kanssa mietittiin mitä tehtiin väärin ja siinä kohdin oltiin 100% varmoja ettemme sijoitu minnekään. Väärässä oltiin.


Esityksen jälkeinen fiilis oli tälläinen! Harmi ku en nähnyt toisten esityksiä ollenkaan mut joskus netistä. Valot esityksen aikana kusi! Mutta eipä se yleisöä näytänyt haittaavan niin paljon kun minua. Kokemus oli kerta kaikiaan ihana ja valaiseva! Moni tuli kysymään montako paristoa pukuni vei. No 10 AA-paristoa että kyllä virtaa löytyi puvusta!

Kuva: neiti Nina Photography 

Kuva: AG cosplay & Photography 

Kuva: AG cosplay & Photography 

Ihmiset vaikuttivat pitävän esityksestä ja parasta että esityksen jälkeen juontaja kysyi yleisöstä kuinka monelle on tuttu Mass Effect pelit ja voi luoja! Niin monelle että itketti ihan. Hyvä! Vinkinä ihmisille jotka eivät viellä ole pelanneet Mass Effect peli sarjaa niin nyt kipin kapin ostamaan peli ja pelamaan se läpi!

Kaverini Tanja aka. Roseshock otti kuvia meidän esityksestä ja apua! Kuinka monta tykkäystä ja hienoja kommenteja sieltä tuli 🙈


Mutta kiitos kaikille SM-kisoissa olleille! Oli hauskaa ja upea kokemus ja hyvä meno taka huoneella että huhu! Onnea kaikille muille sijoituksille! 

Kaikki oltiin voittajia jo silloin kun tultiin lavalta pois! Ja kiitos kaikille jotka tukivat monia viime kk aikana kun minulla oli vaikeaa ja elämä oli minua vastaan kaikin puolin.

Eikun uusien pukujen pariin ja Frosbitessä nähdään. Jos en nyt sairastu tai mitään.

-Wheower-

maanantai 12. syyskuuta 2016

Jännitystä ilmassa ja innostusta!

Ens vuoden cosplay suunnitelmat ovat viellä sumun peitossa mutta ainakin yksi puku on varma mm. Voltronista Shiro. En kummiskaan viellä alkaa intoilemaan uusien cossien vuoksi koska tosiaan marraskuussa kaverin kanssa osallistuttuaan suomen Cosplayn SM-kisoihin ryhmä kategoriaan! Huudan kirjaimellisesti koska jo nyt esitely osuuteen tuli moka.. Varmaan sen huomaa ku vertaa toisiin ja meillä on kummatkin ihan erillään.. Mutta nyt vähän pohdintoja..

Viimevuoden esitykset olivat niin hyviä että tänä vuonna varmasti on kovempi taso ja alkaa jo jännittää. Viime viikolla sain kasaan ääniraidan esitykseen ja se vaikuttaa vähän erilaiselta mitä yleensä cosplay esityksissä nähdään? Tai sitten ei ja myös videon sain editoittua. Sain tausta kuvaan vähän liikettä aikaan että ei ole vain pelkä kuva! Ja sain myös editoittua päinen pätkän pelistä. YAAS!... Se ei ole mikään musa pläjäys vaan enemmin teatterimainen ilmaisu. Halusin ilmaista pelin tunnelma mikä siinä on eli aika synkä. En tiedä mitä tästä tulee mitä ihmiset ajatelee.. Ja voin vain kirota että aihe on ihan helevetin vaikea ja peli itsessään on synkä ja surullinen k-18 peli ja tee siitä esitys jonka ymmärtää ulkopuolinen tekiä ja tietää sitten sen avulla minlälaisesta pelistä on kuse.

Tosiaan ehkä jotkut jo arvaa millä puvulla mennään sinne. Koska olen tainut sanoa jo.. Eli Mass Effect 2 pelistä Commander Shepard ja Tali'Zorah vas Normandy. Sopii hyvin GameExpo tapahtumaan. Ei kyl sitä mietitty ihan alussa eikä ihan alkuun edes ajateltu mennä kisaan ja sit vaan päätettiin ja tässä sitä ollaan!

Mutta tosiaan Traconissa koe ajoin puvun ihan syystäkin että se sitten loistaa lavalla ja korjattavaa kyllä löyty! Mm.

-Torso armorin filsaaminen suoraksi! Se oli vähän vinossa Traconissa ja löysin syyn miksi.

-jalka Armorien taka osan tekeminen

-aluspuvun kaulukset kiinnittäminen aluspupukuun järkevästi

-lisää maalailua 

Ja jne..

Sillain paljon korjauttavaa viellä ja sen lisäksi lavasteiden rakentaminen, taustavieon ja valo käsikirjoituksen tekeminen. Mielessä kuvittelen että olisi SM kisoissa kunnon tekniikka että laadin kaikki osat.

Tosiaan nämä on ensimmäiset ISOt kilpaillut koskaan ja parini toiset. Eli koitan laittaa kaikki panokset pöydälle ja pelkään toki epäonnistuvan siinä. Mut tosiaan haluan kokemusta vähän isommilta kisoista kun olen pitkään pysynyt pikku kilpailussa. Haluan näyttää yleisölle rakastamani pelin! Ja näyttää sitä heille että "Hei! Mass Effect pelit on ihan sika hyviä! Ja kattokaa näitä hahmo disaingeja!" Voitoa en sillain halua. Oon ihan täysin että saan yleisön viihtymään ja tajuamaan minkälainen Mass Effect peli on! 

Mut viellä Traconissata muutama Gif setti Shepard cossista. Oli kyl kiva nähdä cossi videoilla näkien miltä se niin ku näytti 😭 kirjaimellisesti itsekeskeisesti itken koska omasta mielestäni puku näyttää hyvälle.




Tosiaan puvun takana olevat valot olivat ihan helvettin kirkaat ja mietin että tekiskö niistä himmeät vai antaisitko ne olla tollaset sokaisevat valot. Mut reillu kk aikaa kisoihin ja vk ennen kisoja pitäissi viellä muutaa! 

Mut itken koska ihan helvettin hyviä kisaajia on luvassa! Eli ihmisille on luvassa mahtavia esityksiä ja kaikki SM-kisaajat nyt näyttää ei cosplay ihmisille että ollaan mahtavia luovia ihmisiä! Eiks je? Että cosplay on hauskan pitoa! Nyt kaikki SM-kisa kaverit loistettaan lavalla ja ollaan kaikki jo voittajia että uskallettiin mennä lavalle esiintymään! Tehdään tänä vuonna paras cosplay Showt suomen kansalle!

(Btw. Oon sika innoisani tästä!)

keskiviikko 7. syyskuuta 2016

Tracon 2016

Unohdin tänne ilmoittaa mitä edes cossaan conissa. Pieni muutoksia tuli alkuperäis suunnitelmiin mm että Poe Dameron cossi jäi kaapiin ja Mass Effect cossi toimi vasta Lauvantai iltapäivästä iltaan asti.

Päivällä päälläni oli sairaan nopea kaapi cossi mm mies variaatio Catwomanista josta ei taida olla kuvia. Harmi. 

Mutta jossain 16:00 aikaan menin vaihtamaan puvun Mass Effectiin ja ihan ensimmäistä kertaa puin täysin koko cossin päälle. Cossin Valot herätti huomioitta niiden voimakkuuden takia ja moni kysy mistä helvetistä mä ne ostin niin sanoin että Ebaystä Kiinasta ja makso sen 2€. Yksi ihminen tuli mittaamaan jopa puvun valo tehon. Taisin muutaman sokaista valoillani täysin 🌚 

Mutta muutama kuva puvusta jotka kaverit otti kun myöhemmin saan shooti kuvia. 

©Samuli 

Kun näin conin jälkeen kuvat puvustani niin kyllä oma leukka loksahti auki. Eka kysymys oli itselleni että "MITEN Helvetissä olen tuon tehnyt?" Kuulostan ehkä oma hyväiseltä kun sanon että cossini näyttää kun suoraan Mass Effect pelistä repäistyllä. 

Parasta oli conissa puhua toisten Mass Effect ihmisten kanssa ja jakaa innostuneisuuttaan uudesta Mass Effect pelistä. Oli niin mukavaa jakaa pelien fiiliksiä ja tuntemuksia toisten kanssa! Tätä odotin eniten kyllä.


Löysin itseni videolta! Ja huusin kirjaimellisesti koska puku näytti hyvälle!

©Joona

Kuva takaa. Huomatkaa Ledien voimakkuus. Tässä näin ekaa kertaa cossini takaa. Miten näisti perse osat menevät! Ja kypärän yksityis kohdat kaiken lisäksi näyttää kivalle. 

Ehdottomasti suosikki cossini tähän asti ja helpo liikuttava kaiken lisäksi! Voisin oikeasti juosta tuossa puvussa! 

Lauvantaina cossasin ihan eri sarjasta mutta Avaruus teema jatkui. Tein tässä sivussa myös toista cossia Voltron animaatio sarjasta Netflixistä. Kaverit pääsi kesällä että tehdään ryhmä cossi Frostiin mutta sitten kämpis halusi ja cossia Traconissa no eikun tekemään uuta pukua. Kankaat tarjosi Eurokankaan lahjakortin jonka voitin popcultissa! 


Kaikesta haastavin oli tehdä pukuun feikki lihaspaita ja nauru sen teossa kyllä tuli. Peruuki on taas ostettu Ardalta ja se on vaan tollanen pääli tukka. Liimattu liimalla ja paketillinen pinnejä päähän sitten upposi

©Miksu
Löydettiin conissa sitte sika söpö Pidge cossaaja jonka kanssa sitten otettiin kuvia. Yksi mm oli tälläinen


Shiron arven tein latexista ja robotti käden Eva-foamista ja Worblasta. 

Shiron tekemisessä oli tosiaan haastavin lihas paidan tekeminen ja kun ompelin cossia ja kokeillit sitä ilman lihaspaitaa niin mikään ei istunut päälle. Sen takia jouduin ainakin 1000 kertaa pukemaan lihaskimppu paidan päälleni sovitaakseni cossia päälle että ompelenko kaiken oikein. Ainut asia mitä en ommellut oli housut. Kaiken Lopput ompelin.

Tämän vuoden Tracon oli taas vuoden parhain coni! Nyt siitä voimani SM kisoihin. Ei paineitta. Ei

-Wheower-

torstai 18. elokuuta 2016

ME kypärän maalailut ja Led valot

Vain muutama viiko enää jäljellä Traconiin ja tekemistä riitää. En ole enää edes varma saanko Mass Effect cossia valmiiksi kyseiseen coniin. Pitäisi viellä tehdä paljon kaikea mm. Aluspuvun ompeleminen.

Mutta ainakin valmistuu joskus ja pienellä ajalla olen tehnyt pukua kun yleensä Armori cosseihin itsellä kestää sen puoli vuotta?

Sain tehtyä kypärän pohjamaalit kasaan ja tein virheittä siinäkin! Jouduin hiomaan laki osan melkein kokonaan vanhasta maalista ja laitoin uuden. Pitäs olla maltillinen tälläisissä.


Kypärän teossa vältin vanhoja virheittä mm. En unohtanut tehdä hengitys reikiä joka estää sitten tulevan visiirin höyrytymisen ja saapi happea paremmin. 

Tein muutaman uuden reijän kypärään koska olin unohtanut muutamien ledien paikat täysin. Onneksi tähän käytin kirurgi veistä. Kätevä pikku veitsi. 

 
Sitten varjostus/vanhennut maalausten tekeminen. Suosikki puuhaa ja saa aina työt näyttämään paremmilta. Yleensä tähän käytän acrylli maaleja joita sekoitellen veteen riippuen minkälaisen jäljen haluan. Air prush vehkeet ois kova sana mutta eipä ole varaa sellaisille tai tilaa missä voisin käyttää.


Sitten Ledien kytkentä. Käytin vanhoja ledejä joita käytin Pacific Rim cossiin. Eikun repimään vanhoja kytkentöjä irti toisesta kypärästä. Piuhat peitin sitten nahan alle jonka liiman kypärän sisä puolelle mutta miinus puoli tässä ratkaisussa oli se etten voi vaihtaa valoja jos ne menee nyt rikki..


Kypärän sisä puolelle rakensin EVA-foamista patteri rasian pidikeen. Sopivasti oli tilaa takaraivossa noin 2 AA-paristolle. Pelkäsin että joudun tehdä samanlaisen ratkaisun kun Pacific Rim cossissa että patteri rasia on ulkopuolella kypärää jonka sitten piilotin niskaan. Nyt ainakin kivasti hohdan pimeässä.

En voi tehdä viellä visiiriä koska ei ole varaa nyt sijoittaa rahaa pleksiin. Harmittaa vähän kun tämän hetken tilanne on tiuka koska olen jo toista kuukautta sairaslomalla. 

 
Kypärien historia näkyy tässä. Liki neljä erillaista kypärää on tullut tehtyä 2015-2016 vuoden aikana. Kaikien teossa olen oppinut paljon uuta asiaa ja kehitys näkyy. Virheistä olen oppinut ja niiltä ei olla vältytty ollenkaan. Ensimmäinen kypärä oli tosiaan Pacific Rim cossiin ja ensimmäistä kertaa työstin pleksiä ja tein kaari visiirin. Red Hoodin kypärä taas opetti kipsin käytöä ja kipsi muotin tekemistä. Poe Dameronin kypärä taas opetti Eva-Foamin käyttöä ja suorien maalausten tekemisen käsin.



Mutta virheet on kyllä ollut paras asia cossien tekemisessä. Ne vasta on opettanut kaikea. 

Ei yhtään tressi Traconia varten 🌚

-Wheower-