keskiviikko 23. maaliskuuta 2016

Glie 44-plaster pistol

Tampere kuplii ohi ja tajusin että Popcultiin on se reillu 2vk aikaa eli heti taas cossin pariin. Viellä riitää tekemistä peruukin, aseen, Holsterit ja koko puvun vanhentumisen kanssa.

Melkeinpä heti conin jälkeen aloinkin kaavoitamaan Asetta ja tein sota suunnitelman Minkälaissia palasista ase tulisi muodostumaan.


Suunnitelman jälkeen tein sitten isomman version paperille josta sain sitten kaavat

Ja lisää Eva-foamia. Pala palalta aloin sitten rakentamaan tuota pyssyä.


Sitten hioin hioma koneella koko helahoidon mieleiseksi.


Sitten käytin 1-2 mm Softista luomaan pienet yksityis kohdat aseeseen.
Sitten ruuvasin 8 ruuvia tuohon viellä kaiken lisäksi


Loppujen osien tekeminen ja kiintäminen oli edessä. Pyöreiden osien tekeminen osaakin olla vaikeaa. Sen jälkeen maalasin kokonaan mustaksi jonka jälkeen spray maalasin hopeaksi.


Valmis Glie 44-plaster pistol! Reffi kuvana vanhentamisessa käytin ihan Star Wars kirjan aukeamaa. Sairaan nopee ase. Sain tehtyä tuon 2 päivässä. Sitten viellä muiden osien pariin.

-Wheower-

2 kommenttia:

  1. Mahtavalta näyttää!
    Kiitos tästä postauksesta, olenki miettinyt että miten tehä oma proppipyssy ihan alusta alkaen! :D Tästä tulee olemaan paljon apua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Wau! Hyvä kuula että tästä on jotain hyötyä jollekin 😊

      Poista