tiistai 11. huhtikuuta 2017

Tracerin tekemistä part. 2

Operaatio Genderpend Tracer alkoi sit tohinalla. Olin jo aikaa sitten kaavoitanut osan proppi osista jo valmiiks ja sain motivaatiota tehdä valmiiksi vaille maalausta. 

Aloitin aseesta. Tein niistä hivenen isommat kun niiden pitäisi koska mietin että mies puolisella Tracerillä olisi ns. Isommat kädet ja aseet? Mut ei sitä kukaan varmaan huomaa ku riipuu taas että minkä lähde kuvasta Perus Traceriä kattoo niin aseet on välillä tämän kokoiset.


Materiaalina taas toimi Eva-Foam. Pohjana Bilteman Treenimatto Evaa ja sitten päällä Poly-propsin 1cm Evaa paksummassa kohdassa ja sitten 0,5cm ja perus Softis 1mm. 

Työkaluina käytin Mattopuukoa ja Kirurgiveistä. Kätevä kapistus pienien reikien tekemiseen ja tarkkojen viiltojen. Hiomisen hoiti Bilteman Drimel ja kuumailma puhalin jonka sain isosiskolta joululahjaksi muutama hassu vuosi sitten.

Piipu osaan käytin PVC-putkea ja pienempi putki osa on samaa materiaalia kans mutta eri kokoista.

Käytin myös oikeitta ruuveja koska miksi ei? Olen aina käytänyt propista niitä koska halpoja ja käteviä.



Melkein valmis ase. Viellä toinen tekemättä. Alunperin piti pistää ledit mutta en jaksanut vaivata ajatuksia niillä enempää koska en kummiskiaan mene kisaamaan tai mitään kunhan vaan omaksi iloksi teen cossin koska rakastan OW peliä liikaa.


Lasin reunat tein 1cm poly-propsin Evasta kans. Gessosin ne rajusti jonka jälkeen hioin sen tasaiseksi.


Käsi suojat tein taas Eva-foamista ja Poly-propsin 5mm foamista. Paitsi ns rannereunnan osan tein Bilteman 1,2cm Eva-matosta koska jämä paloja entisestä projojelteista.


Kasattu käsi suoja valmiina. Eva-Foamin käytössä tärkeä juttu on Foamin lämmittäminen! Koska lämmitys sulkee solut ja tekee siitä tiiviimmän. Lämmityksen voi tehdä joko hellan päällä, silitysraudalla leivinpaperin läpi, hiustenluivaajalla tai nopeammalla tavalla kuumailmapuhalinta käytämällä.


Reunat hiottu ja leikkasin värjäämäni Pleksin muotoon.


Sitte lasien maalaaminen. Jonka jälkeen sitten vasta liimasin Reunat kiini Pelksiin ihan Bilteman Kontaktiliimalla.


Päälystin aseen ja käsisuojat muuten erikeeperi vesiseoksella. Testaan että miten tälläinen tasoittaminen toimii kun en voi oikein muuta käyttää. Muuten olisin käytänyt Plastic Dipiä eli suomeksi Muovi Sprayttä tai sitten spray kittiä. Mutta en omista mitään ilmastointi mestaa niin en voi käyttää näitä tuoteitta koska terveys edelle. Älkää koskaa spray maalatko sisällä koska se ei todellakaan ole hyväksi terveydelle.



Lasit valmiina vailla pientä hiomista! Plexin lämmitin tollaseks kaari muotoon jälkeen kun olin liimannut reunat kiini plexi palaseen. Se sai kivan effektin aikaan ja silmät liikuu paljon paremmin lasien sisällä! Suorastaan tekivät laseista mukavat päässä. 

Metsästin yhden päivän tietynlaista vaahtomuovia ympäri Tamperetta mutten löytänyt edes Tampereen vaahtomuovista  sitä oikeaa pehmustetta lasien sisäpuolelle joka tekis enemmän mukavaksi lasit päässä. Tyydyin vaan mustaan 1mm softikseen. Se vain siisti reunat ja tukee kuminauhaan liimausta.


Kangas merkit tuli noin 1kk odottelun jälkeen ja olen tyytyväinen näihin! Kiitokset Etsylle ja varsinkin LittleSweetTime myyjälle kangas merkeistä. Kangas merkit makso noin 16€ posteineen ja merkit tuli Ranskasta. 

Tällästä olen puuhaillut tämän kuukauden aikana ja lisää tulee viellä. Mm. Garrus maski on melkein valmis täysin! Mut odototan lisä materiaalia sen postauksen tekemiseen.

-Wheower-

3 kommenttia:

  1. Hei
    Millä maalilla suosittelisit maalaamaan tota eva foamia? Kun etin noita maaleja ja sieltä tuli toi plastic dip, acrylspray ja monia muita vaihtoehtoja, etten nyt tiijä millä uskaltas kokeilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ite oon aikasemmin maalannut ihan spray/acryllimaaleilla ja sit pistänyt lakan päälle ja hyvin on pysynyt. Myös
      Autoille tarkoitetulla spray
      maalilla olen maalannut mm. Mass Effect Shepardin armorin kokonaan. Myös olen
      maalannut pieniä yksityis kohtia ihan pienoismalli maaleilla että oikeastaan Eva-foamiin käy melkein mikä vain maali paitsi ei ihan vesiväri tai sormivärit. ✌🏻✨

      Poista
    2. Okei kiitti, pittääpä kokeilla noita.

      Poista