maanantai 17. helmikuuta 2014

Kuulumisia ja cossin etenemistä

Kaksi viikoa olen ollut nytten työssä oppimassa unelmien työpaikassa. Ihmekyllä ettei työ ollutkaan sitä mitä pelkäsin sen olevan. Paljon rentoja ihmisiä, hemmetin moista hauskaa läppää, naurua ja fyysistä työtä. Niskatkaan ei ole enää jumissa ja kaikki paikat taas kondiksessa ja olen nytten elämäni kunnossa. Työ päivät ovat yleenssä noin 9-16-17:00 asti, mutta aika menee hurahtaen. Rakensimme viime viikolla studioon jääkieko kisa studion ja sain pikku joulu kutsun jopa! Ja toki työ huoparin jonka takana on aivan ihana työpaikani nimi ja logo. Olen otettu! Tänään alkaa musiiki videon kuvaaminen ja korjaillin eilen ledvalo seiniä. Perus.


Mutta Tampere kuplii lähestyy ja Don't hug me, I'm scare cossi on hyvällä mallilla. Takki tehty ja värjätty mustaksi. Säästö syistä käytin tummansinistä kangasta jonka sitten Keron kanssa värjättiin mustaksi. Housutkin sain hommattua cossiin! Hanskat melkein valmiit. Kengät aloitettu.. Kauluspaita kesken..
Ja suurin urakka koko cossissa oli ns. Olka nauha... 


Tämän ompeleminen vei aikaa ja vaivaa. Jokaisen välin pituus on sellaiset 6,3 cm. Mutta homma oli vaivan arvoista.

Tonyn peruuki on myös jotenkin modattu mutta kesken ja samoin meikki puoli pitäissi hankia. Proppikin on kesken... Onhan tässä noin 5 viikoa kupliiseen ja cossi tässä vaiheessa.
Takkiin pitää viellä maalata avaruus ja se tulee olemaan hauskaa...

Anteeksi tälläinen lyhyt postaus jossa ei ole prosessi kuvia kun en ole ottanut koska en ole muistanut 
mutta aloitin uuden projektin.


Ryhdyin kukka hattu-tädiksi~ 
Poisin ivy pukuhan tästä tulee~ lehtiä on siis tuhansia.. Että niiden pitäissi riitää todella hyvin.

JA viimeviikon lauvantaina 23:00 menettin taas yhden tärkeän ihmisen mutta sain kuula sunnuntaina asiasta. Itku tuli mutta onneksi kulta lohdutti. Sain tekstiviestin äidiltäni piiitkääästä aikaa kylläkin että enoni on kuolut. Lepää rauhassa Veiko...
Ajatukset taas harhailivat pääsäni ja kun ajatus siitä ettei minulla enää ole paljon sukulaissia jäljellä jotka hyväksyvät minut. Veiko oli yksi heistä jotka pitivät minusta sellaisena kun olen.

Ihmisen menetäminen aina sattuu kamalasti, mutta nytten Ainakin Veke on pääsyt parempaan paikaan.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti