lauantai 21. helmikuuta 2015

UUSI ulkoasu ja Pacific Rim cossi kehitys.

JEI! jaksoi nyt kunnolla päivitellä Blogini ulko asua! ei ole enää niin synkä vaan vähän väri :)

Päätin nyten vähän tehdä isomman postauksen Pacific Rim cossistani. Ekaksi ,koska en postannut mekein 3kk mitään sen tekemisestä taika luomisesta vaan pidin "laiskan" lomaa tästä blogista jota olen pitänyt pystyssä siitä vuoden 2012 joulukuusta lähtien. Pisin blogi tähän mennessä! hyvä minä! koitan jatkaa Blogin toimintaa parhaani mukaan ja aina väillä sitä lomaa kaipaa ihmiset. Mutta SUURI pahoitelu tähän alkuun että tosiaan laitan kuvia ja selostan mitenkä ratkaisin minkäkin osan eikä minulla ole kaikeista kuvia :( koska kun olin Blogi lomalla uskotelin itselleni "njääh en tarvitse ottaa kuvia koska en pidä blogia" mutta hups. en ajatellut että olisin myöhemmin voinut käyttää kuvia hyödyksi. mutta ekaan asiaan.

KYPÄRÄN LUOMINEN.

'

Alku lähti kaavoitamisesta. Hahmotin heti onneksi että kypärän pohja muodostuu noin 5 kappaleesta ja kaavoitaminen oli helpoa. Kun sain solumuovit/retkipatjan kasaan liimatuksi kontaktiliimalla (sellaisella mitä myydään isoinna pyttyinnä ja kokonais kuivuminen on sellaiset 1 viiko) niin testasin sitä päähän.. olin aika pettynyt miltä se näytti siinä vaiheessa ja ajatelin "ei tästä tule mitään!" mutta tollaisesta vauvan myssystä alkoikin kehittyä jotain!


Aloin liimailemaan kerroksia ja yksityis kohtia ja koitin saada kypärään eloa. Liimaillin ihan erikeeperillä osia kiini jonka takia jouduin ootamaan sen 12h tuntia että kypärä olisi täysin kuivunut liimauksistaan. Maltillista touhua.

Holy Shit! se alkoi jo pikku hiljalleen muistuttaa siltä mitä sen piti! softiksella pistin sivut tasaiseksi ja tein nuo oudot ilmastointi koho kanavat siihen. Kaavoitaminen oli varsin hankalaa ja jouduin tekemään teippi prototyypin ennekä leikelin palaset softiksesta, mutta kivat kerta kaikiaan tuli.


Kypärä sillain koossa ja valmiina gessoilluun ja kittaamiseen! tuossa vaiheessa olin jo aika varma että kypärästä tulisi jotain! kummiskin ihan ensimmäinen cossiin tuleva kypärä oli tosiaan niin ei olut mitään hajuakaan mitenkä alkaissin tekemään sitä. muutaman YouTuben videon jälkeen hahmotin mitenkä saisin kypärän itse tehtyä! harkitsin jo Etsy shopista ostamista.. ja kypärän hinta olisi ollut sellaiset 250€... Aivan liian kallis! 

Gessoillun ja Kitaamisen jälkeen kypärä näytti tältä! paljon paremmalta! ja hiomisen jälkeen viellä hyvemmältä! 

Tussaillin lisättävien yksityis kohtien paikat kypärään viellä. irto osia tuli viellä lisään tuohon mutta tuossa vaiheessa oli innoisani ja pitelin kypärää päässä kun katsoin uudelleen Pacific Rim leffan fiiliksissä! se elokuva osaa olla aina katsottava ja se tuntuu joka kerralla uudemmalta! 

Hiomisen, maalaamisen ja yksityiskohtien lisäämisen jälkeen kypärä näytti aivan upealle! enää vain puutui muutama koriste maalaus punasella maalillä ja se visiiri. jota en ole saanut aikaseksi viellä mutta kipsi muotin olen! enää vaan pitäs Fleksi kuumentaa ja painaa se muotiin... mutta liikaa kysymyksiä on visiirin suhteen etten ole uskaltanut alkamaan tekemään sitä ennekä olen lukennut tarpeeksi tietoa sellaisen tekemisesstä.


Sain myös rintapansarin, selkäpansarin ja olkapansarit maalattua ja lisättyä "ruuvi" osat niihin. Pansari kiinittyy tarranauhoilla ja olkapansarit myös. Aluspuku johonka suojukset kiinityvät on suorastaa tarranauhaa ja klipsuja täynnä! 



Selkä ranka osa oli haastava. pohjan tein ihan Solumuovista ja kuumaliimalla tein "koriste pallerot" ja sen jälkeen päälystin Worblalla ja kuinka kivasti liima pisarat tuli esille! nuo kaiki pampulat on worblan alla :) ei ainakaan lähde irti. Selkä ranka kiinittyy kiristys nauhalla vyötärön ympärille ja lopput ylä varren osat napsahtaa paikalleen selkä pansari osaan ja laitan viellä tarranauhaa alle että varmasti pysyy paikallaan.

Sääripansari osat oli kettumaiset koko puvusta, koska niiden kiinityminen jalan ympärille oli vaikeaa ja ensi kerralla en tee tuolaista systeemiä! mutta jalka varren osat muodostui 11 eri kappaleesta. Kunnon pala peli oli liimatessa haisevalla kontaktiliimalla mutta ainakin kestävät liimaukset tulivat. Kierän kaukaa kuumaliiman/pikaliiman yleensä koska luotan enemmän sellaisiin liimoihin jotka kuivuvat pitkään. tällä hetkellä olen saanut kaiki osat koko haarniskasta maalatuksi! ja viimeiset osatkin on tehty valmiiksi! eli kaiki haarniska osat ovat valmiina vailla kiinitys osia ja kypärästä puutuu se visiiri.

tosiaan sivu palleroitta en ole viellä kiinitänyt kun tilaamani liima saksasta ei ole viellä saapunut. :C

Mutta cossin tilanne päällä näyttää tältä. Olen harvinaisen ylpeä tuloksesta jos miettii että koko cossi on tehty retkipatjasta. Tosiaan ompelin aluspukuun täyteet tarranauhaa millä suojukset pysyvät kiini puvussa. Liikuminen onnistuu kohtuulisen hyvin muttei ihan sillä tavalla mitenkä olin suunitellut. Juokseminenkin onnistuu ja hyppiminen.. mutta vaikeaa on koskettaa varpaitta. mutta ainakin uuta oppin tämän puvun tekemisessä!

mutta kun katson cossia niin pakko sanoa että aika hyvin onnistunut ensimmäinen koko vartalo haarniska halvasta materiaalista. Seuraava samankaltainen projekti on Mass Effect pelistä Garrus. Hahmo on aivan ihana ja suosikini koko pelistä ja miksi en cossaisi komeaa avaruusolento urosta? olen suunitellut jo mistä materiaalista toteutan puvun ja tehnyt kalusto listaa mitäkö tarvitsen ja päätin sen tehdä EVA-Foamista koska olen hinkunut sen materiaalin käytämistä jo hyvin paljon.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti