perjantai 20. kesäkuuta 2014

Teellä värjäämistä.

Asunnon etsiminen on harvinaisen huvitavaa puuhaa näin alkuun huomautan teille, mutta tänä viikonloppuna lähtö tampereelle katsomaan asuntoja jonka seurauksesta jouduin perumaan kavereiden kesken kuopion reissun, jota oltiin suuniteltu niiiin paljon ja autokin saatiin. Sinne meni kiinalainen. Ja myös Kawacon. 

Mutta itse asiaan. Eli! 

Kokeillin ekaa kertaa "Tee värjäystä" ja voin sanoa että todellakin värjää puuvilla kankaat. Luin netistä monia eri ohjeitta Tee värjäämiseen liityen ja päätin soveltaa sitten kaikea. Ottin kattilan ja laitoin litran vettä ja esille 10 pussia mustaa teetä. Ja heitin kattilaan 1dl mitan suolaa jonka laittaa värin tartumaan kankaaseen. Näin käsitääkseni olen oppinut että suola sitoo värejä pintaan paremmin kankaissa. ilman suolaa en tiedä minkälainen tulos olisi sitten tullut? Mitä kavereilta kuulin että heidän kaverien, kaverit joutuivat kuulemma käytämään melkein 60 pussia teetä että saivat samanlaisen tuloksen kun minulla?  Itselleni riitti vain 5 pussia mustaa teetä, että väri oli juuri sopiva omaan haluamaani sävyyn, käytin tyylikäästi Sloveniasta ostamaani teetä värjäämiseen joka saataan ehkä vaikuttaa värjäys tulokseen jollain tavalla.


Mihin sitten kokeilin värjäämistä? Uhrina oli ompelemani Ezion aluspaita ja en halunnut sen olevan puhtaan valkoinen, koska olisi aika hassua, että koko puku olisi muuten likainen paitsi paita joka hohtaa puhtauttaan? Niinpä päätin sen värjätä Tee värjäyksellä!  Kangas oli ohutta paita puuvillaa melko samaa kun kauluspaitojen kangas mutta hitusen ohuempaa. Kastelin paidan ennen värjäämistä, mitenkä monessa ohjeessa oltiin suositeltu ja kuulemma väri tartuu paremmin kosteaan paitaan kun kuivaan ja myös yleenssä uudet kankaat joita ei olla pesty on käsitelty erillaisilla suoja aineilla. Itse olin jo pesukoneessa pessyt kankaan ennekä aloin ompelemaan siitä paittaa. Mutta kastele paita ennen värjäämistä.


Kaadoin keitettyn tee / suola veden ämpäriin ja heittin sinne noin 5d viilempää vettä etten vain polta käsiäni sankoon, koska keittin veden hellalla.


Hulmutelin paitaa 10 minuutia ämpärissä nostellen ja upotaen sen veteen. Ja että väri levittyissi mahdollisimman tasaisesti. Ignoorakaa varpaat kuvasta...


Nostin paidan uloskuivumaan aurinkoon muutamaksi tunniksi ja näin väjäyksen loppu tuloksen kuivana sitten. Se oli juuri täydellinen mitä olin hakennut värjäykseltä. Parasta on tee värjäämisessä se, että kloori pesulla värin saa kuulemma pois jos värin sävy ei mielytä.


Valmis pitsi röyhelö super hetero paita! Kun tein Ezion aluspaitaa aloin oikeasti epäilemään Tämän heteroutaan. Nauroin ihan hysteerisesti koska järkytävät pussi hihat ja pitsiä. Käytin kahden laista pitsiä paidassa kauluksessa hyvin hyvin nättiä pitsiä jota en ole koskaan törmännyt suomen kangaskaupoissa/nappi! Löysin tuota kaunista pitsi kirparilta ja heti sen ostin ja ihaillin. 


Hihoissa on taas halvempaa puuvilla pitsiä yhden kangas kaupan loppuun myynistä ja ostin tuotta varastooni sellaiset 6m.

Mutta supsitelen Tee värjäämistä kaikille! Seuraavaksi ajatelin kokeilla kahvi värjäämistä vanhennus maalamiseen ja katsoa mitenkä se toimisi? Plussa puolet on tosiaan:


EI SOTKE PAIKOJA!++++++ kun kangasväreillä maalaaminen taas sotkee hivenen.


Lopuksi melkein valmis Ezio Auditore La Frienze pukuni. Hidden bladeneitta en tosiaankaan jaksanut viritellä ja tämä kuvan laitoin kavereille, koska he kinusivat kuvaa että minkälainen Ezio pukuni on. Enää puutuu housujen värjääminen vanhaksi, peruukiin hiusnauhan hankiminen, ezion kaula koru, ja viita koristeet. Ja muutama pussukka taakse. Mutta nähätvämmin kerkeän saada Animeconiin tämän valmiiksi! Ja anteeksi kun on tissit kuvissa, en jaksannut pindata ja puvun pukemiseen menee aikaa, koska vaate kerroksen ja tuhannet nappit.


Mutta uusia cossi ideoitta olen toden teolla keksinyt ja elokuva cossi ois suuniteilla, joskus tai sitten jää pois. Clint Eastwood sai minut innostumaan ihanista länkäri leffoista kuten Hyvä, paha ja ruma "the good the bad the ugly" ja tietenkin se "the good" kaveria olisi mieli cossata! 



Pidäm hahmosta elokuvissa ja puvustus on sitä jotain! Nggh! Pääsis olemaan sängekäs mies kunnon vanha tupakka/sikari suussa. Näitä hienoja ideoitta. Mutta eniten himoitas tehdä tuo viita/tunika/boncho? Se osaa vaan olla niin hieno kaikin puolin.


Hyvää juhannusta kaikille~ :)

2 kommenttia:

  1. Herran tuuteli kuinka siisti! Minun ikuinen projektini on myös tehdä Ezio cossi. Ehkä sitten tulevaisuudessa!
    Mutta täytyypä kokeilla tuota teellä värjäämistä joskus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse oli itselläkin aluksi vain haave cossia Ezioo, mutta sitten päätin tehdä sen ja hidasta sen tekeminen on ollut. Mutta tee värjääminen on helpoa! Suositelen lämpimästi kokeilemaan sitä :)

      Poista