Viimeviikolla koulun monikamerakeikalla hävitin mustan korti taskuni jossa oli minun ajokortini! Kela kortini! Ja vieläpä sen lisäksi Visan! Ja matkahuolon bussi kortin jolla pääsen kouluun ja nytten en pääse. En voi edes kävellä kouluun koska sinne on 45km matka ja olen jummissa kotona tai enemminkin joensuussa. Mutta nyt on uudet kortit laitettu tilaukseen ja rahaa mene noin 100€. Ei mikään halpa lysti ja pitää reisuukin mennä joulukuussa. Samoihin aikoihin kun hävitin kortini sain kivan työ tarjouksenkin, itävaltaan kuvaamaan dokumentia. Mutta olisin silloin kaiketi työssä oppimassa? Jos en pääsekään työssä oppimaan niin menetän itävallan dokumentti kuvaamis reissunkin kokonaan. Tähän oli aikaa ilmotautua vain yksinpäivä. Oli sen ajan kysymys että pääsenkö edes työssä oppimaan mutta tänään selvisi! Pääsen unelmien työpaikaan toppimaan ja olen täysin sekasin asiasta. Ja sain vielä sen itävallan kuvaus keikankin! Olen todella iloinen ja olen menossa taas kolmatta kertaa toisin sanoen Itävaltaan, mutta tällä kertaa töihin 6 päiväksi tekemään dokumenttia itävaltalaiselle yhtiölle. Kaiken lisäksi sain kuula päätäjäis lahjani että pääsen kolmatta kertaa disneyworldiin eli toista kertaa ranskan disneylandiin. Ja kohta on toinen vaihe aujokortista suoritettu. Kaiki palat loksahtavat täysin ja kaksi kuukautta asun tyttöystäväni luonna! Halkean onnesta, viime viiko oli itkua ja potkua kun tämä Maanatai oletkin niin ihana. Kaiki menee putkeen liian hyvin. Ja kohta lääkärin tuloksetkin pitäs tulla postista onko minkä terveys tilannekin. Kummiskin kaiki romahtaa negatiivisiin tuloksiin... Mutta pitelen
peukuja asialle.
Mutta COSPLAY ASIAAN! päätin sitten itse tehdä jedin vyön. Alunperin ajatelin tilata ebaystä vyön, tai hankia oikeaa vyö nahkaa itse ja tehdä, mutta kun katoin joffrey cossin vyörä päätin sitten siitä tehdä sen, ja kun oli nahkamaaliakin ylimääräistä mitäpä tuosta. Sitäkin pystyin käyttää.
Paksunpi vyö on joffrey cossista oleva vyön pätkä ,kun taas ohuempi pala on vihreää tekonahkaa jonka ompelin nauhaksi. Ja tuolainen nipsuke jonka maalasin hopeaksi on entisestä työ pasinauhasta,
joita on hivenen kertynyt vuosien varrella.
Vyö maalattu ja huomatkaan epä tasainen väri, piti lisätä muutamia kerroksia että saan tasaisen näköisen tuloksen. Tuossa näkyy yksi ninja kiinitys syteemi ja toisella puolen vyön päätä on sellainen oudompi metalli osa joka menee tohon hakaseen kiini.
Tekonahka silmukat vyön eteen. Käsin ompelin ne ja niiden piti olla painon alla tunnin että ne olisi littanat ja joka autaissi asetamaan ne oikein vyöhön kiini.
Kontaktiliimalla liimasin lenkin vyöhön kiini. Miksi ei kuumaliimalla? Koska se on hemmetin huonoa eikä sillä pysy mikään kunnolla kiini, mieluumin pikaliimaa tai jotain muuta. Vaika ne kuivuu noin tunnin mutta tulos kestävä. Ja kontaktiliima on myös antaa vähäsen periksi, joka antaa joustavan kiinityksen. Haisee pahalle mutta tehokasta.
Ja nyten ohuempi vyö kiini tuohon kohtaan. Miksi en ommelut mitään kiini vyöhön, koska nahkavyö oli todella paksua nahkaa jota ei läpäisyt neulakaan mitenkään, paitsi terävällä ruuvilla ruuvaamalla.
Eli viimeiset jämä liimat käytöön.
Ja sitten alkoi reijitys operaatio. Ruuvilla meiselin apuna läpi nahan, kesti tovin mutta tulos siisti.
Ja vyö valmis. Puutuu vaan häive nahkapalanen tosta viellä ja käsitely nahka aineilla.
Peitää kiinitys systeemin kätevästi ja tekee vyöstä siistin näköisen. Heheee.
Ja myrkyt ja vahat esiin. Eikun antamaan vaikuttaa ja kiilottamaan. Loppu tulos oli liian hyvä ollakseen totta. Näyti vähän liiankin ostetulta..
Vyön tekemiseen meni sellaiset 6 tuntia, kaiketi se näkyy tuloksestakin se.
Valmis vyö. Käsiteltynä myrkyillä. Enää vaan energia/ruoka kapselit ja kolme taskua niin täysin valmis.
Nahka tasku ja kolme kapselia jotka tein kynän päistä mutta kuvassa kesken pahasti. Taustalla näkyy Snk cossin takalaatat joitaka en ole vieläkään saanut kiinitettyä.
Sain leikattua myös Supernatural cossiin hankittun Sammyn peruukin Eren peruukiksi, enää vaan tartisi siistin viimeistelyt siihen niin täysin valmis, mutta ennen conia teen sen!
Paljon ohentamista ja latvojen rikkomista piti tehdä peruukiin että saisin sen edes näytämään Erenin hiuksilta. Peruukissa oli ponnarille menevä taka tukka.. Muttei enää. Pahoitelen suuresti derpaamista ja meikitöntä naamaani ja huomasi että kulmakarvani on aika luonostaan Erenin tyyliset, ettei niitä tarvitse sen suuremmin muutaa. Ja rakastan peruukin taka tukkaa, sain leikattua sen kivasti.
Huomasin että kaiki peruukini vain lyhenee kokoajan. Nyt alkaa tavaroiden raahaaminen tampereelle pikku hiljalleen. Yesh yesh.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti